Lastensuojelun menneisyys-tutkimus: osa 1. Menneisyys on myös osa työhistoriaani (Sirkka Rousu)

Julkaisen pitkän tekstin useassa blogi-postauksessa:

Sirkka Rousun Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 1.osa -henkilökohtainen työhistoria osana lastensuojelun menneisyyttä ja kehitystyötä

Sirkka Rousun Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 2.osa - millaista kehitystyötä olemme tehneet

Sirkka Rousun Lastensuojelija-blogi: Lastensuojelun menneisyys-raportti: 3.osa: mitä pitäisi edelleen tehdä.

————————————————————————

Osa 1. Lastensuojelun menneisyys on vahva osa työhistoriaani  

Olin saanut kutsun osallistua keskusteluun Lastensuojelun menneisyys-tutkimuksen (1937-1983) seminaarissa. Menneisyys-raportti puhutti minua kovasti myös oman työhistoriani johdosta.

Kun olin valmistunut sosiaalityöntekijäksi, sovelsin v. 1936 lastensuojelulakia mm. Helsingin lastensuojeluvirastossa turvattomien lasten sekä YH-äitien huollon tarkastajana. Lakihan erotteli pahantapaiset ja turvattomat lapset ja yksihuoltajia haluttiin tukea/valvoa.

1970-luvun alussa perustettu Vantaan kaupunki käynnisti ennaltaehkäisevän lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävän jo 1970-80-lukujen taitteessa -jonka ensimmäinen viranhaltija olin. Vantaa ylläpiti tuolloin myös omaa lasten kesäsiirtolaa, johon moni lapsi pääsi sosiaalisin perustein -toimin kesäsiirtolan johtajana yhden kesäkauden. Parivuotisen ajanjakson toimin myös Vantaalla erityislastenkodin johtajana. Erittäin surullinen muisto tuolta ajalta oli sijoitetun lapsen, jonka omahoitajana toimin, itsemurha nuorena aikuisena. Olin hänen elämässään yksi vaihtuvista aikuisista. Lastenkotimme arjessa ei ollut kaltoinkohtelua. Pyrimme elämään mahdollisimman tavallista lasten ja nuorten arkea yhteisöllisillä toimintatavoilla.  

Vastavalmistuneen ensimmäiset työvuodet olivat hyvin opettavaisia: huoltotarkastajana, kasvatusneuvolan sossuna, ehkäisevää lastensuojelua ja erityislastenkotia sekä myöhemmin vielä erilaisissa sosiaalihuollon asiakastyön esimiestehtävissä ja pitkä ajanjakso myös sosiaalipäivystyksen esimiehenä, jossa lasten hätä ja kaltoinkohtelu oli läsnä joka päivä. Lasten hyvinvoinnin edistämisestä tulikin minulle elämänmittainen suuri tehtävä.

Asiakastyön vuosien jälkeen toiminkin pitkään lastensuojelun ja myös lapsipolitiikan kehittäjänä Kuntaliitossa, aiheina mm. laadun jäsentäminen, arvioinnin ja valvonnan kehittäminen, työmenetelmien parantaminen, mm. vanhemmuuden roolikartta, dokumentaatio, asiakasprosessit, hankinta ja tuottaminen (osto/myyntikoulut, hyvän hankinnan kriteerit), perusvaatimukset lastensuojelun laadun arvioinnille julkaistiin LapsiARVI-kriteereinä 2009. 

Väitöstutkimukseni hallintotieteessä käsitteli teemaa: mistä ja miten organisaatio päättelee sen, kuinka lastensuojelu on onnistunut perustehtävässään ja miten arviointitieto ohjaa toiminnan johtamista ja kehittämistä. Väitöstutkimuksen liitteenä on laaja lista niistä tietoista, joita tarvittaisiin kun arvioidaan lastensuojelutyössä onnistumista sekä seurataan asiakasprofiilia ja sen muutosta.   

Nykyisin toimin yliopettajana sosiaalialan ammattilaisten kouluttajana, henkilöstön täydennyskoulutuksessa sekä hallinto-oikeuden lastensuojelun asiantuntijajäsenenä - ratkaisemassa yhdessä tuomarien kanssa lastensuojeluun liittyviä asioita.  Koen, että minulla on ”kielitaito” asiakastyön kielen lisäksi ymmärtää hallinnon, johtamisen ja päätöksenteon kieltä, siksi olen yleensä ”joutunut” lastensuojelussakin kehittämään asioita, jossa tällaisia ”rakenteita tarkastelevia silmälaseja” on tarvittu.

Muistan hyvin kuinka murroksellinen harppaus oli siirtyä v.36 laista vuoden 1983 lastensuojelulakiin, joka oli aikakaudellaan erittäin moderni ja lapsilähtöinen. Toimin lain voimaantullessa 1984 kotikuntani sosiaalihuolto-osaston esimiehenä ja vastasin mm. lastensuojelusta. Pidimme opintopiiriä henkilöstön kanssa opiskellen uusien lakien tarkoitusta. Kun nyt koulutamme erilaisia henkilöstöryhmiä uudistettuun sosiaalihuoltolakiin ja muihin lakeihin, korostamme kuinka tärkeää on lain soveltamisessa ymmärtää lain keskeinen ideologinen perusta ja tavoitteet eli lain henki. 

On tärkeää kouluttaa uusiin säädöksiin henkilöstön lisäksi, johto, päätöksentekijät ja myös asiakkaat. …epäilen, että kuntien päättäjät ja asiakkaat eivät ole tulleet riittävästi koulutetuiksi myöskään aikoinaan, kuten ei ehkä nytkään. Näin on vaara, että toimintakäytännöt eivät kehity lain vaatimusten mukaisesti.

Menneisyys-tutkimus

Nyt 6.4.2016 julkaistu tutkimus vuosien 1937-1983 ajanjakson sijaishuollosta on raskasta luettavaa.

Siksi haluan ensin tuoda esille sen, kuinka noista ajoista kuitenkin on lastensuojelua kehitetty. Me tosin tuotamme edelleen erityisen vähän tietoa siitä, miten monen lapsen ja nuoren elämä on lastensuojelutyön johdosta muuttunut paremmaksi -säännöllisesti tuotettua vaikuttavuustietoa kuinka hyvin onnistumme työssämme ei edelleenkään tuoteta kuten pitäisi. Tiedän mm. tämän hallinto-oikeuden työn kautta, että lastensuojelu myös onnistuu suojelutehtävässään. Kaikki ei silti ole Suomen lastensuojelussa vielä kunnossa. Tästä olemme saaneet lukea kun viimeksi 11.4.2016 uutisoitiin Vantaan lastensuojelun työntekijöiden yhdessä esille nostamista epäkohdista.  

Yhteiskunnan, valtion ja kuntien tulisi pyytää kaltoin kohdelluilta anteeksi. Samalla tulee tarjota kaikille mahdollisuutta käsitellä kokemuksiaan asiantuntijan kanssa. Kaltoin kohdelluille tulee voida luvata, että lastensuojelua kehitetään niin, että tällaisia kokemuksia on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan.  

Lue lisää osa 2.millaista kehitystyötä olemme tehneet.

Lue lisää osa 3. mitä pitäisi edelleen tehdä

Lue Menneisyys-tutkimuksesta: