Pidin väitöstutkimukseni lection 7.12.2007 kuukausi Jokelan ampumisesta.
Julkaisen lection tässä blogissani. Investoidaan lapsiin!
------------------------------------------------------------------------------------------------
Arvoisa kustos, arvoisa vastaväittäjä, arvoisat kuulijat 7.12.2007
Ottamatta sinänsä kantaa Tuusulan Jokelan koululla 7.11.2007
tapahtuneeseen inhimillisesti käsittämättömään tragediaan ja siihen
johtaneisiin seikkoihin, kuvastaa tapahtunut kuitenkin sitä yhteiskunnallista
todellisuutta, jossa lapsemme tänä päivänä elävät – todellisuutta, joka 18-vuotiaalle
nuorelle surmatyön tekijälle oli lopulta vain vihan täyttämä maailma, johon ei
kuulunut empatia ja sosiaalinen välittäminen, ei toivo eikä kumppanuus elämää
eteenpäin myönteisesti rakentavien yhteisön jäsenten kanssa. Tapahtunut
muistuttaa meitä varhaisen puuttumisen ja -tuen tärkeydestä. Lapsilla ja
nuorilla on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi ja osallistua kriittisinekin
näkemyksineen. Yhteiskunnan – siis lapsen kasvuyhteisöjen, perusviestin tulee
olla välittäminen ja kaikkien yhteisön jäsenten suojelu. Lapsella on aina
erityinen oikeus suojeluun perustuslakimme, lapsen oikeuksien sopimuksen sekä
lastensuojelulain mukaan. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee kasvuun ja
kehitykseensä hänestä välittäviä ja huolta pitäviä aikuisia ja tavallista arkista
elämää.
Lastensuojelu on yksi ikkuna todellisuuteen, jossa elämme.
Mitä ikkunasta näkyy? Pieni katkelma erään lapsen lapsuudesta:
”Hei,
kerro millaista siellä on asua? Vaikea sanoa, onko muille kertominen siitä,
millaista on asua lastenkodissa, auttanut minua itseäni. Minä muutin sinne kun
olin 7 vuotta vanha. Sitä ennen vanhempani olivat eronneet ja minä ja sairas
sisareni olimme muuttaneet äidin luo. Veljet jäivät isän luo. En ole ihan varma
mitä minusta tiedettiin siinä vaiheessa, kun ovi avattiin ja minut toivotettiin
tervetulleeksi. Minä tulin sieltä, missä vanhempien ero oli väkivaltainen ja
riitaisa. Missä lapsia ei säästetty vanhempien loukkauksilta, halveksunnalta ja
lyönneiltä. Siellä minua ei koskaan säästetty niin kuin lastenkodissa, kaikelta
siltä, joka kuului aikuisten maailmaan. Mitä sitten tapahtui? Lyhyesti
sanottuna, minut raiskattiin kun olin 5 vuotta, hakattiin ensimmäisiä kertoja
samoihin aikoihin. Tämä jatkui ja paheni pelon sekaisella elämällä
alkoholistien keskellä, jotka yötä päivää viettivät rietasta elämää äitini
kanssa, minun kotonani, minun lelujeni seassa. Minä hoidin sisareni
sydänlääkkeiden oton useana päivänä, koska syytin itseäni jo valmiiksi siitä,
että hän kuolee, jos en pidä hänestä huolta. Kaikki tämä ja vähän enemmänkin on
selvänä kuvana mielessäni. Olisin halunnut puhua näistä asioista, jos olisin
osannut. Toisinaan mietin, että miten tässä nyt pitäisi olla, kun oikeastaan
mikään ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että kaikki on ihan hyvin ja olen
turvassa.
Nimimerkki Kuutamotytön tarina on yksi lastensuojelulasten
elämäntarinoista, jotka Marjatta Bardy, Johanna Barkman ja Tarja Janhunen
kokosivat vuonna 2000. Kuutamotytön tarina on kokonaisuudessaan luettavissa
väistökirjani sivuilta.
Kuutamotytön elämäntarina kertoo siitä, mikä lastensuojelussa on keskeistä: ensiksikin sen merkityksestä,
että lastensuojeluntyöntekijöillä on taito
kohdata lapsi ja toimia lapsen kanssa vuorovaikutuksessa, sillä
vuorovaikutus lapseen on tärkein mekanismi, jolla ”rikkimennyt” lapsi voi
tervehtyä ja näin kehittyä ja kasvaa kuten lapsen kuuluu saada kasvaa. Toiseksi
tarina kuvaa niitä rankkoja lapsen kasvun
olosuhteita, joilta lasta tulisi aina suojella, ja ellei lasta suojele
hänen vanhempansa, on lastensuojeluviranomaisten tehtävänä suojella lasta. Tämänkaltaisten
kasvuolojen ongelmien vähentämiseen ja ennaltaehkäisemiseen tarvitaan koko
yhteiskunnan toimia ja vastuunkantoa – kyse on lastensuojelun vaikuttavuudesta.
Kolmanneksi tarina kuvaa suomalaisen
lastensuojelun palvelujärjestelmää ja sen sijaishuollon laitospainotteisuutta,
vaikka lapsi ei Kuutamotytönkään mielestä kuulu lastenkotiin, vaan perheeseen. Palvelujärjestelmän tehtävänä on varmistaa, että
lasta ja hänen perhettään voidaan tehokkaasti tukea ja auttaa heille räätälöidyllä
kuntouttavilla tukitoimilla. Mutta lapsella on myös oikeus tulla huostaan
otetuksi, kun lapsen olosuhteet eivät esimerkiksi vanhempien useista kuntoutumisyrityksistä
huolimatta parane.
Kuutamotyttö päättää oman tarinansa sanoihin:
… Sitä se on. Asumista lastenkodissa. Elämää
päivä toisensa jälkeen. Joku sanoo, että ihan tavallista lapsen elämää. Minä
sanon, että tavallinen lapsi ei kuulu lastenkotiin. Lapsen elämä kuuluu lähelle
aikuista, joka antaa turvaa ja tukee kaikessa loppuun asti. Niinkin, että jos
oma äiti puuttuu, voi joku toinen nainen saada kunnian olla vaikka lapsen
mummo. Sitähän se ihana elämä on, että on se lapsuus ja sitten nuoruus ja
aikuisuus. Kaikki kuitenkin alkaa lapsuudesta, lapsuudenkodista, jonne voi aina
palata kun maailma potkii. Kaikki muut paitsi minä.
Miten tuotetaan tavallinen lapsuuden arki niille
lastensuojelun lapsille, joilta se puuttuu ja joilla ei ole ollut syystä tai
toisesta, mahdollisuutta saada kasvaa ja kehittyä kuten lapsen ja nuoren kuuluu? Tämä – siis tavallisen lapsuuden ja arjen tuottaminen lapsille, joilta se puuttuu -
on lastensuojelun ydintehtävä ja keskeisin työn vaikutuspäämäärä. Miten
lastensuojelusta vastaavat organisaatiot tässä tehtävässään onnistuvat? Miten tätä
organisaatiossa seurataan ja arvioidaan? Voidaanko ja miten tässä
ydintehtävässä onnistumista mitata?
Tämän ydintehtävän lisäksi, lastensuojelulla on myös toinen
laaja tehtäväkokonaisuus, jossa onnistumista lastensuojelusta vastaavan organisaation
tulee seurata ja arvioida. Lastensuojelulain mukaan kunnan tehtävänä on kunnassa asuvien kaikkien
lasten turvallisten kasvuolojen edistäminen, ongelmien ehkäiseminen ja
kasvuolojen puutteiden vähentäminen sekä lapsen vanhempien ja muiden lasten kasvatuksesta
huolehtivien tukeminen. Myös näissä tehtävissä onnistumista tulee
organisaation seurata ja arvioida sekä myös asettaa tälle työlle tavoitteet,
jotka saavat perustelunsa lasten ja perheiden tarpeista ja toimintaympäristön haasteista.
Siksi organisaation tulee olla selvillä lasten maailman todellisuudesta ja eri
tavoin koota sellaista tietoa, joka auttaa organisaatiota kehittämään
toimintaansa lasten tarpeiden ja toimintaympäristön muutosten edellyttämällä
tavalla.
Kunta vastaa lastensuojelusta, mutta tässä työssään
hyödyntää paljon lapsen ja perheen ulottuvilla jo olevia erilaisia voimavaroja,
palveluja ja toimijoita kuten järjestöjen työtä. Suomalaisessa lastensuojelussa
järjestöjen ja muiden lasten parissa toimivien voimavarojen merkitys on
erityisen suuri niin ehkäisevässä työssä kuin vaativan tason kuntouttavassa
työssä. Lastensuojelun yksi keskeinen toimintaperiaate onkin se, että lapsen ja
perheen tukeminen tapahtuu sekä tavanomaisten peruspalvelujen toiminnalla, että
tarvittavalla tavalla kullekin lapselle ja perheelle räätälöidyillä erityisillä
tukitoimilla.
Uusi 1.1.2008 voimaan tuleva lastensuojelulaki asettaa
nykyistä lakia tiukemmat velvoitteet kunnalle:
Kunnan
on lain 11 §:n mukaan huolehdittava siitä, että ehkäisevä lastensuojelu sekä
lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja
laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.
…Lastensuojelun on oltava laadultaan sellaista, että se takaa lastensuojelun tarpeessa
oleville lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen heidän tarvitsemansa avun
ja tuen.
Lain
12 § velvoittaa kunnan tai kuntien yhteistyössä laatimaan suunnitelman lasten
ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja lastensuojelun järjestämiseksi ja
kehittämiseksi. Suunnitelma on lain mukaan hyväksyttävä valtuustossa ja
tarkistettava vähintään kerran neljässä vuodessa ja otettava huomioon
talousarviota ja –suunnitelmaa laadittaessa.
Lastensuojelulaissa käytetyt sanat ja verbit tarkoittavat
lastensuojelun tuloksellisuuden seurannan ja arvioinnin näkökulmasta sitä, että
kunnan on tuotettava tietoa mm. lasten hyvinvoinnista ja palvelujärjestelmän
toimivuudesta, varmistettava lastensuojelun laatu ja taattava lastensuojelun vaikuttavuus
sekä myös säännöllisesti seurattava ja arvioitava lasten suojelun ja lapsen
suojelun toteuttamista, ja myös varattava voimavarat vuosittaisiin
talousarvioihin.
Lastensuojelua ei voi kehittää vain tietämällä, kuinka monta
asiakasta lastensuojelussa on ja kuinka moni heistä on avohuollon palvelujen
piirissä tai sijoitettuna lastenkotiin. Jos sitä, mitä organisaation lastensuojelun
tehtävät ovat ja miten näitä tehtäviä toteutetaan, ei ole organisaatiossa kuvattu,
lienee mahdotonta arvioida tällaisen näkymättömän toiminnan tuloksellisuutta
puoleen tai toiseen.
Tutkimuksessa kuvataan laajasti lastensuojelua, sen olemusta
ja nykytilaa, lastensuojelun arvioinnin kehityspolkuja sekä saatavilla olevan
tutkimustiedon valossa myös lastensuojelun tuloksellisuutta. Tutkimustani luonnehtiikin deskriptiivinen
ote, joka on perusteltua ilmiön haltuunottamiseksi ja jäsentämiseksi myös
muille tutkijoille jatkotutkimuksen pohjaksi. Mitä lastensuojelu on?
Lastensuojelu on nimensä ja lastensuojelulle annettujen perustehtävien
mukaisesti sekä kaikkien lasten erilaista suojelua että lapsi- ja
perhekohtaisen lastensuojelun asiakkaana olevan yksittäisen lapsen suojelua.
Lasten ja lapsen suojelu on olemukseltaan aina monitoimijaista, verkostoivaa ja
voimavaroja etsivää, jossa tavoitteena on lasten ja asiakkaana olevan lapsen
kehityksen ja terveyden turvaaminen. Lasten ja lapsen suojelua on ollut ehkä
vaikea siksikin kuvata, kun lastensuojelu on samanaikaisesti yleistä, hyvin monille ammattialoille
kuuluvaa tehtävää, jossa jokainen määrittää lastensuojelua oman työnsä
viitekehyksessä kouluissa, neuvoloissa, päivähoidossa, nuorisotyössä jne..
Lastensuojelu on samanaikaisesti erityistä,
ns. viimesijaista lastensuojeluviranomaisen työtä, joka tehtävä ei kuulu
millekään muulle yhteiskunnan organisaatiolle. Se on myös samanaikaisesti ehkäisevää ja korjaavaa, ja se on pakkoa ja vapaaehtoista. Siinä toisaalta suojataan lasta omilta vanhemmiltaan,
ja toisaalta työskennellään tiiviisti
yhteistyössä vanhempien ja perheen kanssa elämänolosuhteiden muuttamiseksi
niin, että lapsen kehitys ja terveys eivät vaarannu ja lapsi voisi elää
turvallisesti omassa kodissaan. Lastensuojelu on työskentelyä vakavien
yhteiskunnallisten ja yksilöiden elämänongelmien kanssa ja työskentelyä monien
ristikkäisten intressien jännitteessä.
Tämä merkitsee vaativaa haastetta
lastensuojelutyön osaamiselle ja yhteistyölle sekä henkisesti
kuormittavassa työssä jaksamiselle.
Vaikeuksissa jo elävän lapsen ja perheen auttaminen perustuu inhimilliseen ja
paljon (työ)aikaa vaativaan työpanokseen, joka tuottavuuskeskustelussa tulee
ottaa huomioon. Vakavia hälytysmerkkejä on ollut nähtävissä jo useiden vuosien
ajan ja Jokelan surmatyö on merkki siitä, että lasten ennaltaehkäisevään
suojeluun, mutta myös lapsen viimesijaisen lastensuojelutyön voimavaroihin on
yhteiskunnassa herättävä. Lastensuojelu on kuitenkin ikkuna tarkastella
hyvinvointia, sen vajeita ja lasten ja perheiden palvelujärjestelmän
kokonaistoimivuutta.
Mitkä ovat keskeisimmät tekijät, jotka vaikuttavat
lastensuojelutyön tuloksellisuuteen? Kun niistä ollaan organisaatiossa paremmin
selvillä, voidaan tuloksellisuuden seuranta ja arviointikin kohdentaa
relevantteihin tekijöihin. Tutkimuksessa organisaation tuloksellisuus-käsite ymmärretään kokoavaksi yläkäsitteeksi, joka
koostuu kolmesta peruselementistä; organisaation lastensuojelutoiminnan
taloudellisuudesta, tuottavuudesta ja vaikuttavuudesta, joka on
lastensuojelutyön kannalta tärkein elementti, jossa onnistumista on erityisen
perusteltua seurata ja arvioida. Organisaatiossa tarvitaan eri näkökulmista
tuotettua tietoa tuloksellisuuden arvioimiseksi, kuten tietoa asiakkaista ja
niistä vaikutuksista, joita asiakkaiden elämässä on muutoksina nähtävissä,
tietoa henkilöstön osaamisesta ja jaksamisesta ja tietoa asiakasprosesseista ja
niiden toimivuudesta. Lastensuojelun keskeisin tehtävä on tuottaa sellaisia vaikutuksia, jotka edistävät lasten
kasvua ja kehitystä. Vaikutukset syntyvät aina jonkinlaisen prosessin kautta,
ja siksi on hyvä tunnistaa minkälaiset tekijät prosessissa aikaansaavat näitä
vaikutuksia eli mitkä ”lääkkeet tepsivät” halutulla tavalla, ja mitkä ovat
peräti vahingollisia. Muutokset lapsen elämässä syntyvät usein monien
tekijöiden yhteisvaikutuksesta, jossa asiakkaan oma panos on merkittävä.
Paitsi
käytettyjen tuen menetelmien tehosta, on organisaatiossa järkevää olla selvillä
myös erilaisten menetelmien kustannuksista niin, että käytettäisiin hyviä mutta
myös valittavista vaihtoehdoista esimerkiksi taloudellisimpia menetelmiä.
Lastensuojelussa suurimmat resurssit ovat lapsen lähipiirissä ja näiden lapsen
ns.luomuverkostojen voimavarojen saaminen lapsen ja perheen tueksi on myös
kustannustehokasta, esimerkiksi läheisneuvonpitomenetelmä on taloudellinen ja
tuottava tapa saada lapsen läheiset auttamaan lasta ja hänen perhettään. Samoin
päihteitä rankasti käyttävien raskaana olevien naisten mahdollisimman varhainen
ja intensiivinen hoito ja tuki, voi vähentää tai jopa kokonaan ehkäistä
erittäin huomattavia myöhempiä FAS-vauvan hoidosta syntyneitä kustannuksia
inhimillisten kärsimysten ohella. Myös monet muut vaikuttaviksi ja
kustannuksiltaan tehokkaiksi osoitetut menetelmät kuten intensiivinen ja
häiriöspesifinen vauvaperhetyö ja monimenetelmällinen, nuoren arjen verkostot
mukaan ottava ja paneutuva nuorisolastensuojelutyö, ovat esimerkkejä sekä
taloudellisesta että vaikuttavasta lastensuojelusta. Paljon on myös
kokemustietoa siitä, kuinka lastensuojelusta vastaavan sosiaalityöntekijän työ
vaikuttaa koko lapsen hoidon ja tuen prosessiin ja siinä toimivien muiden,
kuten sijaishuollon mahdollisuuksiin onnistua lapsen auttamisessa.
Organisaatiolle olisi ehkä taloudellisinta lisätä panostuksia sosiaalityöhön,
jos sosiaalityöntekijä voi näin paneutua asiakkaan elämäntilanteen
kuntouttamiseen silloin, kun muutokset siihen olisivat vielä aikaansaatavissa
mahdollisesti kevyemmillä ja luomuverkostojen voimavaroja lapsen ja perheen
tueksi hyvin mobilisoivilla auttamisen keinoilla. Sijaisperheiden sosiaalityön
tuottavuuden tunnusluvut voisivat olla nykyistä paremmat, mikäli suurin osa sijaisperheiden
tukemistyötä tekevän sosiaalityöntekijän työajasta ei kuluisi junassa matkalla
eri puolille Suomea. Edellä on vain esimerkkejä siitä, miten
lastensuojelussakin voidaan tuloksellisuutta arvioida. Näitä ja myös
lastensuojelun vaikutuksia voidaan kuvata yksinkertaistenkin
seurantamittareiden avulla (esimerkkejä käyttökelpoisista seurantatiedoista on
koottu tutkimuksen 6. liitteeseen).
Asiakasvaikutus-tavoitteen
yksinkertaista muotoilua edustaa esimerkiksi tavoite ”Lastensuojelun
avopalvelujen asiakkaana olevien lasten elämäntilanne paranee lastensuojelun
tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen asiakkuus alkoi”. Tämän
vaikutustavoitteen tavoiteltava tasona voisi (sosiaalityön nykytilanne huomioon
ottaen) pitää esimerkiksi 60 %:ssa lapsen tilanne kohenee (ei siis huonone)
verrattuna asiakkaaksitulotilanteeseen. Vastaavasti lastensuojelun palveluja
tuottavan yksikön vaikutustavoitteen voisi muotoilla ”Asiakkaana olevien lasten
elämäntilanne paranee lastensuojelun tukitoimin siitä, missä tilanteessa lapsen
asiakkuus hoitoyksikössä alkoi”. Tämän vaikutustavoitteen tavoiteltava tasona
voi palveluja tuottavan organisaation osalta edellyttää esimerkiksi, että ”
Lapsen tilanne kohenee 80% :ssa verrattuna asiakkaaksitulon tilanteeseen”.
Tavoitteen
mittaamiseksi voidaan samoin määritellä hyvin yksinkertainen asiakaskohtainen mittari, joka kuvaa ainakin sitä
suuntaa, mihin asiakkaan osalta on edetty. Esimerkiksi jokaisen asiakkaan
osalta vähintään kerran vuodessa, tai ainakin aina asiakkuuden päättyessä,
dokumentoidaan arvio, missä määrin lapsen elämäntilanne on muuttunut verrattuna
alkutilanteeseen tai asetettuihin tavoitteisiin nähden: nollasta neljään (0-4)
asteikolla dokumentoidaan onko lapsen elämäntilanne muuttunut erittäin hyvään
suuntaan (4), hyvään suuntaan (3), edennyt jonkin verran (2), tilanne pysynyt
ennallaan (1), tilanne huonontunut (0). Samaan
dokumentaatioon voidaan liittää yhteistyössä asiakkaan kanssa myös arvioivia
mainintoja siitä, mitkä tekijät ovat olleet vaikuttamassa edistymiseen tai
tilanteen huonontumiseen. Näistä tekijöistä voisi aika ajoin koota esimerkiksi
asiakasotoksia ja pyrkiä arvioimaan niitä mekanismeja, jotka näyttävät
aikaansaavan edistymistä lapsen elämässä – onnistumista edistävät mekanismithan
voivat löytyä myös ihmisten omista ns.luomuverkostoista, mutta varmaan myös
toteutuneista asiakastyön tukitoimista. Sekä vaikuttaviksi arvioiduista että
huonosti vaikuttaviksi arvioiduista tekijöistä voidaan oppia. Näin saadaan myös
esille jopa haitalliset tukimenetelmät.
Hyviin tuloksiin
lastensuojelussa liittyy organisaation kestävä arvopohja ja vahva
tietoisuus perustehtävistä sekä kannustava ja kehittämään osallistava
johtaminen, joka varmistaa, että henkilöstöllä on mahdollisuus niin paneutuvaan
työskentelyyn kuin asiakkaan tarpeet edellyttävät. Asiakastyössä vuorovaikutuksen laatu ja ihmissuhteiden jatkuvuus ovat
keskeisimpiä onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Henkilöstön ammatilliset
taidot, kyky yhteistyöhön ja sitoutuminen ”asiakkaan juttuun” sekä kyky
esimerkiksi sosiaalityössä työskennellä myös asiakkaana olevan lapsen kanssa on
tärkeää. Myös parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon, mukaan lukien
kokemustieto, perustuvat asiakkaan tarpeisiin räätälöidyt hoito- ja
palvelumenetelmät sekä palvelu- ja tukiprosessien jatkuvuus on tärkeää. Keskeinen onnistumiseen vaikuttava tekijä on
yhdessä asiakkaan kanssa laadittu tavoitteellinen hoito- ja palvelusuunnitelma
ja sen yhteinen prosessoiva arviointi. Nämä hyviin tuloksiin lastensuojelussa
liittyvät tekijät ovat päteviä, ei vain tutkimuksen tapausorganisaatioiden
lastensuojelussa, vaan lastensuojelutyöhön missä tahansa organisaatiossa.
Keskeiset tekijät ovat monilta osin yleispäteviä muillakin ihmisten elämään
liittyviä ongelmia hoitavilla aloilla.
Lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät koottiin tutkimustulosten
pohjalta kriittisiksi menetystekijöiksi, jotka ovat merkityksellisiä kaikissa
lastensuojelutehtäviä toteuttavissa organisaatiossa. Nämä muodostavat
eräänlaisen lastensuojelun strategisen kartan perusaihion. Tutkimuksessa nousi
esille viisi lastensuojelun tuloksellisuuden kannalta kriittistä menestystekijäryhmää.
Kussakin ryhmässä on 3-4 tekijää. Menestystekijäryhmistä kolme on perusedellytyksiä
ylipäätään sille, että lastensuojelussa voitaisiin onnistua – olla tuloksellisia.
Kuten sanotaan ”ei voi kauhalla ammentaa, jos lusikalla annetaan”, niinpä
kohtuulliset edellytykset lastensuojelutyölle on vain yksinkertaisesti
varmistettava.
Nämä perusedellytysten kolme kriittistä menestystekijäryhmää
ovat: 1) vankka asiakaslähtöinen organisaatio, 2) osaaminen vastaa
lastensuojelun ajankohtaisia vaatimuksia, ja 3) toimintaprosessit edistävät
asiakkaan voimavaraistumista. Ja kaksi vaikuttavuuden kriittistä
menestystekijäryhmää ovat: 4) nimenomaan asiakas kokee elämänlaatunsa kohentuneen
ja 5) lapsen ja nuoren kasvun riskiolosuhteet vähenevät, ja näin lastensuojelun
pitkän aikavälin toiminta on kustannusvaikuttavaa. Näihin tekijöihin tulisi
siten organisaatioissa kiinnittää erityistä huomiota voimavaroja käytettäessä
ja toisaalta voimavaroilla saatavia tuloksia arvioitaessa. Kuitenkin nämä
lastensuojelun kannalta keskeiset tekijät usein puuttuvat niiden
seurantatietojen ja mittareiden joukosta, joiden perusteella organisaatioissa
arvioidaan tuloksellisuutta.
Tuloksellisuuden arvioinnin lähtökohtana on luonnollisesti arvioitavan
kohteen sekä sen nykytilan tunteminen. Kun lastensuojelun tuloksellisuutta
arvioidaan, tulee lastensuojelu ja sen tuloksellisuus näin myös näkyvämmäksi
kaikille arviointiin ja arvioinnissa tarvittavan tiedon tuottamiseen
osallistuville. Tuloksellisuuden
arviointi on osa eri osallisten tilivastuullisuuden toteuttamista;
organisaation päätöksentekijöiden, jotka vastaavat varojen käytöstä; johtajien,
joiden tulee kehittää organisaation palvelujärjestelmää ja palveluprosesseja vastaamaan
parhaimmalla ja kustannustehokkaimmalla tavalla lapsen ja perheen tarpeisiin
sekä asiakastyötä tekevien, joiden tulee (voida) käyttää parhaaseen olemassa
olevaan tietoon perustuvia tukitoimia asiakastyössään. Organisaation tulee tuntea
ne tekijät, jotka vaikuttavat lasten kasvuoloihin ja lastensuojelutarpeen
syntymiseen, ja näin myös yksittäisen lapsen ja perheen kohdalla. Lapsi ei ole
palveluterminologian mukaan vain lastensuojelun asiakas ja asiakkaan roolissa,
vaan lastensuojelun ratkaisuilla vaikutetaan koko hänen ja hänen perheensä elämään.
Siksi lapsen tulee saada parasta mahdollista, oikea-aikaista ja -laatuista
tukea ja apua.
Keskeinen kysymys tutkimuksessani on, miten lastensuojelun
tehtäviä hoitava organisaatio ohjaa, johtaa ja kehittää lastensuojelutehtäviään
sekä seuraa ja arvioi tuloksellisuutta näissä? Lastensuojelun tuloksellisuuden
arvioimiseksi tarvitaan tietoa. Kun myönteisten vaikutusten aikaansaaminen
lasten hyvinvointiin on vahvasti riippuvainen siitä, miten lasten, nuorten ja
perheiden muissa palveluissa onnistutaan, tarvittava arvioinnin tietopohja
onkin jo laaja.
Tiedämme,
että lastensuojelun asiakasmäärät ovat reilussa 10-vuodessa yli
kaksinkertaistuneet ja vuoden 2006 lopussa avohuollollisen tuen piirissä on
noin 60 000 lasta ja nuorta (mikä on noin 5,4 % alle 18-vuotiaiden määrästä) ja sijoitettuna pois
vanhempiensa hoidosta on vajaa 16 000 lasta (mikä on 1,2 % alle 18-vuotiaiden määrästä). Ja heistä on
laitoshoidossa kuten lastenkodeissa on noin 49 %, perhehoidossa 35 % ja
muunlaisessa hoidossa 16 %. Nuorten huostaanottojen määrä on erityisen suuresti
lisääntynyt, mikä ei ole lainkaan yllättävää yhteiskunnallisen todellisuuden
kehittymisen näkökulmasta – palvelujärjestelmälle tämä tuntuu olevan yllätys,
sillä nuorten auttamiseen ei tunnu olevan hyviä keinoja.
Keskustelu tuloksellisuudesta – mitä se on ja miten sitä
mitataan, arvioinnista ja tuloksellisuuden arvioinnin merkityksestä
organisaatioiden ohjaamisessa ja johtamisessa, on ollut viimeiset parikymmentä
vuotta kestoteemoja hallintotieteen piirissä. Tasapainoisen johtamisen
BSC-tuloksellisuusarvioinnin mittariston soveltaminen on aktivoinut
keskustelua myös monissa organisaatioissa. Tutkimuksessa olen kuvannut
tuloksellisuuden arvioinnin merkityksen kehitystä erityisesti organisaation
menestyksellisen ohjaamisen, johtamisen ja kehittymisen näkökulmasta. Toisin
kuin hallintotieteessä, on lastensuojelussa ja sen organisaatioissa arvioinnin keskustelua
käyty pääosin aivan eri näkökulmasta kuin hallintotieteen piirissä.
Arviointikeskustelu on liittynyt enemmän siihen, miten esimerkiksi
asiakastyössä arvioidaan vanhempien kyvykkyyttä huolehtia lapsestaan ja
vähemmän siihen, miten lastensuojelun organisaatioissa seurataan ja arvioidaan
lastensuojelutyössä onnistumista. Lastensuojelun asiakasmäärien jo vuosia
jatkunut kasvu ja tätä myötä myös kustannusten kasvu sekä ongelmat henkilöstön
pysyvyydessä, ovat olleet aktivoimassa keskustelua myös lastensuojelun
tuloksellisuuden arvioinnin kehittämisestä.
Organisaatio tarvitsee toimintaa ohjatakseen paitsi tietoa
tuloksellisuudesta, myös sellaisen prosessin, jolla tietoa tulkitaan.
Tuloksellisuuden arvioinnilla tutkimuksessa tarkoitetaan sitä
kokonaisjärjestelmää, jolla organisaatiossa tuotetaan tällaista monipuolista
tietoa, analysoidaan ja tulkitaan sitä sekä tehdään päätelmiä toiminnasta.
Prosessi on vähintään yhtä tärkeä kuin kerättävän tiedon laatu.
Tulosten pohjalta
hahmottuvassa lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnissa korostuu: 1)
toimiva vuorovaikutus eri osallisten kesken, 2) osallistumisen mahdollisuus, 3)
prosessuaalisuus, jatkuvuus – tunne, että ollaan samassa veneessä kohti
sovittua päämäärää, 4) onnistumisen (so. tuloksellisuuden) erilainen arviointi
on osa perustyötä, 5) tuloksellisuuden arvioinnilla on yhteys lastensuojelun
perustehtävään, 6) moniäänisyys ja kokemustieto ovat vahvasti läsnä
tietoperustassa, 7) organisaation arvoperusta ja asiakaseettinen vastuu, 8)
erityisesti oman työn vaikutusten arviointiin kootaan palautetietoa ja 9) kokonaisonnistumisen
arviointi hyödyttää lasten ja nuorten hyvinvointityön kehittämistä.
Mitä tutkimuksen tapausorganisaatioiden tuloksellisuuden
arvioinnin käytänteiden analysoinnin pohjalta on pääteltävissä? Kaikissa
tutkimuksen tapausorganisaatioissa arviointi oli pääosin erilaisilla
vuoropuhelufoorumeilla hyvin toteutuvaa keskustelua ja yhteistä tulkintaa
erityisesti kokemustiedon pohjalta. Tämä keskustelukulttuuri oli
lastensuojelutehtäviä hoitavien organisaatioiden ehdoton vahvuus. Nimesin tämänkaltaisen tuloksellisuuden arvioinnin
ohjaamis- ja johtamistavan ”sosiaaliseksi
vaistoksi”.
Sosiaalinen
vaisto on organisaation jäsenten yhteisöllistä kyvykkyyttä luotsata omaa ja
yhteistä toimintaa, elettävässä ajassa ja organisaation muistissa olevan
kokemustiedon pohjalta käytävien tulkintakeskustelujen avulla.
Sosiaalisella vaistolla kuvaan kokemustiedon ohjaamaa informaalista toimintatapaa, jolla
organisaatio paikantaa omaa tilannettaan, asiakaspalvelutyössä onnistumista,
tunnistelee/haistelee tulossa olevia haasteita, odotuksia ja tarpeita työlle,
ja näin pyrkii korjaamaan ja kehittämään toimintaa vaistottujen
kehitystarpeiden suuntaisesti.
Tämä sosiaalinen vaisto toimia kulloinkin organisaation
perustehtävässä menestymisen kannalta parhain päin, on osa organisaatiossa
toimivien jäsenten – niin johdon kuin asiakastyötä tekevän henkilöstönkin –
yhteistä toimintakulttuuria. Sosiaalinen vaisto on elämänviisaiden kokeneiden
ihmisten hyvää kykyä keskustella, analysoida, arvioida ja ryhtyä
kehittämistoimiin. Sosiaalinen vaisto toimintatapana kokoaa paljon erilaista
nopeaa tietoa ja hidasta kokemustietoa keskusteltavaksi ja analysoitavaksi
erilaisilla foorumeilla – monenlaiset vuorovaikutteiset foorumit ovat
”vahvin lenkki” lastensuojelun tehtäviä toteuttavissa organisaatioissa.
Merkityksellisen ’tässä ja nyt -tiedon’ (nopean tiedon)
ohella organisaatioiden sosiaalisen vaiston toimintatapaan sisältyy olennaisena
ja hyvin vahvana osana ’hidas tieto’, jonka voidaan ajatella kuvastavan
organisaatioissa olevaa yhteistä muistia, joka vaistonvaraisesti ja
näkymättömästi ohjaa organisaatiossa työskentelevien toimintaa sekä johtamista.
Organisaatioon eri puolilta kerääntyvä monipuolinen
kokemustieto on keskeisimpiä tiedonmuotoja, jonka perusteella lastensuojelun
tehtäviä toteuttavissa organisaatioissa päätellään toiminnan tila ja tarpeet
kehittämistoimille. Kokemustieto on keskeisin tiedonmuoto myös yksilökohtaisen
asiakastyön onnistumisen arvioinnissa. Tämä asiakaskohtainen, historiaan eli
aiempiin asiakaskokemuksiin pohjautuva palautetieto ’kiirii’ erilaisia avoimia keskustelukanavia
pitkin mm. lähijohdolle ja sieltä edelleen suullisena erilaisille foorumeille
keskusteltavaksi kuten työyksikköihin, hoito-osastoille, yhteistyötapaamisiin,
johtoryhmään jne. ja osin jo ainakin kertovassa sanallisessa muodossa
dokumentoituna. Kokemustieto kiirii organisaation sisällä, mutta
kokemuspalautteet kantautuvat myös organisaation ulkopuolelta ns. puskaradion
tavoin organisaatioiden eri jäsenten tietoon, ja päinvastoin organisaation sisältä
ulospäin.
Sosiaalisen vaiston mukaiseen organisaation toimintatapaan näyttää liittyvän vain sen verran erilaisia
toiminta-, seuranta- yms. järjestelmiä, kuin on aivan välttämätöntä juuri tälle
organisaatiolle.
Voisivatko sosiaalisen vaiston ohjaamat
lastensuojeluorganisaatiot pärjätä perustehtäviensä toteuttamisessa vielä
paremmin, mikäli organisaation tuloksellisuuden seuranta- ja arviointi saisi
tukea järjestelmällisemmästä ja monipuolisemmasta tiedonkeruusta ja arviointia
tukevista järjestelmistä? Vaikka hyvin suuretkin organisaatiot ovat tähän asti
kyenneet tämän vahvan sosiaalisen vaiston pohjalta ymmärtämään omaa
tilannettaan ja suullisen yksilökohtaisen kokemustiedon perusteella riittävästi
vakuuttautumaan toiminnassa onnistumisesta ja tämän pohjalta sitten tekemään
jatkuvaa kehitystyötä, tarvitaan kuitenkin nykyisessä toimintaympäristössä
suunnitellumpaa ja monipuolisempaa tiedonkeruuta ja sen pohjalta systemaattista
organisaation toimintaa tukevaa arviointia.
Kun toimintaympäristön muutokset ovat viimeisen kymmenen
vuoden aikana lastensuojelussa olleet ja näyttävät tulevaisuudessakin olevan
suuria ja nopeita, tarvitaan jäsennellympää kokemustiedon koontia ja sen
rinnalle myös erilaista ns. faktatietoa asiakkaista, toimintaympäristöstä,
tuloksista ja erityisesti asiakasvaikutuksista. Asiakashyötyjen ja vaikutusten
laajemman ja monipuolisemman seurannan kautta, voisi lisääntyä ymmärrys siitä,
minkälaiset hoitoyhteisöt ja hoito- ja tukitoimet, sosiaalista pääomaa
vahvistavat työnmuodot ja yhteiskunnan toimintarakenteisiin liittyvät muutokset,
vaikuttavat lasten ja perheiden hyvinvointia edistävästi ja mitkä taas eivät.
Lastensuojelun asiakastyöhön on kehittynyt paljon uudenlaisia työotteita ja
-menetelmiä, joiden toimivuutta ja vaikutuksia kuvaava seurantatieto on
välttämätöntä toiminnan kehittämiseksi ja toisaalta turhien ”ihmiskokeiden”
välttämiseksi tai minimoimiseksi.
Sosiaalisen vaiston mukainen tuloksellisuuden arviointi ollee
merkityksellinen myös muilla tehtäväalueilla, ei vain lastensuojelussa.
Toivottavasti tutkimuksen tulokset voivat olla osaltaan
tukemassa lastensuojelun tuloksellisuuden arvioinnin kehittämistä
organisaatioissa niin, että olemassa oleva, mutta nyt yksittäisten asiakkaiden
ja heidän työntekijöidensä tiedoksi asiakasdokumentteihin pitkälti piiloon
jäävä tuloksellisuus nousee näkyväksi tiedoksi.
--------------------
Tiivistelmä tutkimusasetelmasta
Tutkimuksen tehtävänä oli sen selvittäminen, mitä tuloksellisuus
lastensuojelutyössä on ja miten sitä arvioidaan. Tutkimuskysymykset olivat:
Mitkä ovat tuloksellisuuden keskeisimmät tekijät lastensuojelutyössä? Miten
tuloksellisuutta ja erityisesti vaikuttavuutta sen keskeisenä osana seurataan
ja arvioidaan? Mitä tietoa arvioinnissa käytetään? Miten arviointi on mukana lastensuojeluorganisaation
ohjaus-, johtamis- sekä kehittämistyössä? Kysymyksiä selvitettiin tutkimalla
tarkemmin kuuden lastensuojelutehtäviä hoitavan organisaation tuloksellisuuden
arvioinnin käytänteitä sekä käyttämällä aineistona lastensuojelutyössä mukana olevien
sekä lastensuojelua johtavien käsityksiä lastensuojelun tuloksellisuuden
tekijöistä.
Tapaustutkimusaineisto on
koottu kaupungin, kunnan, yhden kuntayhtymän ja kolmen lastensuojelupalveluja
tuottavan valtakunnallisen järjestön asiakirja-aineistoista sekä organisaatioiden
johdon teemahaastatteluista ja moniasiantuntijaisista focus
group-haastatteluista.
Tutkimukseni on vahvasti
empiirinen. Aineiston analysointi on toteutettu vaiheittain laadullisin
metodein pyrkien tutkimuskohdetta ymmärtävään
tulkintaan. Tapausorganisaatioiden tuloksellisuuden arvioinnin tilaa
peilattiin tuloksellisuudesta annettuihin valtakunnallisiin suosituksiin
asetelmalla: miten organisaatiossa on ja miten pitäisi suositusten mukaan olla.
Jokaisella organisaatiolla on yleensä omanlainen organisaatiokulttuuri,
vuorovaikutuksen tavat ja sisäiset järjestelmät organisaation toiminnan
ohjaamiseksi ja johtamiseksi. Sillä, minkälaisia nämä ovat, arvioin olevan
merkitystä organisaation tuloksellisuudelle ja sen arvioinnille. Organisaatioiden
tilaa peilattiin näiden kolmen ulottuvuuden avulla. Organisaatioiden tuottaman
aineiston ja laaditun lastensuojelun kuvauksen perusteella, määritettiin
lastensuojelun tuloksellisuuden keskeiset tekijät. Aineiston sisällön
analyysissä ajattelun tukena toimivat myös saatavilla olleet luonnokset
lastensuojelun tuloksellisuusketjuksi. Jokaiselle tutkimuksen organisaatiolle
laadittiin kaksi organisaation tilannetta arvioivaa raporttia. Näistä 12
raportista on koostettu tämä tutkimusraportti. On syytä korostaa, ettei tutkimuksessa
ole vertailtu mukana olevien organisaatioiden tuloksellisuutta eikä ylipäätään
kuvata sitä, kuinka tuloksellisia nämä organisaatiot olivat. Tällainen asetelma
olisi vaatinut erilaisen aineiston. Myöskään tutkimuksessa ei tutkittu sitä,
kuinka tuloksellista lastensuojelutyö on.
Väitöskirja on ilmestynyt myös sähköisenä
sarjassa Acta Electronica Universitatis
Tamperensis; 682, Tampereen yliopisto 2007. ISBN 978-951-44-7174-2, ISSN
1456-954X. http://acta.uta.fi.
Ja saatavana Kuntaliiton Acta-julkaisusarjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti