Tavoitteena on lastensuojelutarpeen vähentäminen auttamalla lapsia, nuoria ja perheitä niin, että lastensuojelun erityisiä tukitoimia ja asiakkuuttaa ei tarvittaisi. Tämä on jatkuva yhteiskunnallinen tehtävä. Tästä huolimatta kaikkia lapsia ja perheitä ei ilman lastensuojelua pystytä auttamaan - lapsella on myös oikeus saada erityistä suojelua ja tukea kun omat vanhemmat ja perhe eivät siihen pysty.
Syksyllä käynnistyi jälleen keskustelu lastensuojelun asiakasmääristä kun joukko lastensuojelutyöntekijöitä keräsi nimiä aloitteeseen, josta kansanedustat jo ehtivät tekemään lakialoitteen, että laissa säädeltäisiin kuinka monta asiakasta voi yhtä aikaa olla asiakkaana lastensuojelun vastuusosiaalityöntekijällä.
Kohta julkaistavassa Metropolian AATOS-sarjan julkaisussa kuvaan historiaa tältäkin osin. Asia ei todellakaan ole uusi ja äsken syntynyt ongelma. Muistelen itse kirjoittaneeni lastensuojelun sosiaalityön kriisistä ainakin jo vuonna 1998 Kuntaliiton työssäni, jossa vastasin mm.lastensuojelun kysymyksistä. Kunnathan vastaavat lastensuojelun lakisääteisistä tehtävistä.
Ratkaisuksi ei riitä se, että laissa määrättäisiin montako asiakasta voi työntekijällä olla, enkä itse tätä kannata. Asiakkaiden tarpeet ja lastensuojelussa käytettävissä olevien erilaisten tukipalvelujen saatavuus vaihtelee suuresti, samoin toiminta- ja lapsen ja perheen asuinympäristö. Asiakkaiden määrässä pitää ottaa huomioon asiakkaiden asioiden hoidon vaativuus erityisesti työajan tarpeen osalta: erilaiset asiat vaativat hyvin erilaisen määrän työaikaa. Samoin lastensuojelun toimintaedellytyksiin vaikuttaa ratkaisevasti se, mitä tehdään tai jätetään tekemättä muissa palveluissa. Jos lastensuojelun asiakkaan tuki on pääosin lastensuojelun sosiaalityön varassa, niin ei kovin monta asiakasta sovi viikon työpanokseen. Jo vuosina 2005-2006 lastensuojelun kehittämisohjelman yhteydessä asia oli agendalla kun valmisteltiin 2007 lastensuojelulakia. Tätä ei tuolloinkaan päätetty sisällyttää lakiin, vaan STM:n toimesta piti käynnistymän selvitystyö ja työmäärään ja tehtävärakenteisiin liittyviä kokeiluja eri kunnissa.
Jos työntekijällä on työaikaa vajaa 38 t viikossa, niin hänellä ei voi olla enempää asiakkaita kuin noin 10-15, varsinkin jos oikeasti pitäisi toimia lain mukaan: lapsella on oikeus tavata tai pitää yhteyttä hänen tarpeidensa mukaisesti henkilökohtaisesti omaan sosiaalityöntekijään tai omatyöntekijään. Ja perhetttäkin ehkä pitäisi tavata ja osallistua kuntoutumisprosessiin -turhanpäitenhän he eivät ole lastensuojelun tukitoimien tarpeessa. Tanskan työllisyysvirkailijoillakin on noin 15 työtöntä asiakkaanaan, ja he pystyvät näin toimimaan vaikuttavasti. Miksi tämä ei olisi mahdollista Suomen lastensuojelussa, jossa kyse hyvin keskeisistä lapsen ihmisoikeuksista? Nyt julkisuudessa on ollut esillä Mäntsälän kunnan lastensuojelun onnistuminen niin, että työntekijällä on vaikuttavan työn tekemisen kannalta sopiva määrä asiakkaita - taitaa olla 15-20 asiakasta. Monissa kunnissa vastuusosiaalityöntekijän asiakasmäärät ovat tavallisesti 40-60, joillakin jopa 100 asiakasta. On ollut mukava seurata kokonaisvaltaista kehitystyötä Mäntsälässä, jota olin käynnistämässä 2009-2011.
Työntekijöiden vaihtuvuus liittyy myös tähän ilmiöön, ja siinä tietenkin pitäisi panna työolot muutoinkin kuntoon, palkkaus ja johdon tuki myös. Sosiaalityön työvoimapula on sitten vielä oma iso kysymyksensä: eduskunta on laeillaan myös itse syventänyt vaihtuvuuden ongelmia mm.sosiaalityöntekijän sijaisuutta koskevalla säännöksellä ja myös sosiaalityön laillistamista koskevalla ammattihenkilölailla. Mutta en tästä nyt enempää - juuri äsken annoin haastattelun JyTy:n lehteen asiassa. Lastensuojelussa työskentelyyn pitää rakentaa erikoistumiskoulutus ja myös vaatia sosiaalityöntekijänä toimivalta työkokemusta nimenomaan lastensuojelussa. Erikoistumiskoulutus voitaisiin suorittaa työn ohella ja siihen sisältyisi lastensuojelun kokeneen sosiaalityöntekijän ohjauksessa tapahtuva työskentely. Tätä on ehdotettu vuosien ajan.
STM asetti Kananojan vetämään selvitysprosessia lastensuojelun kuormittavuudesta ja sen vähentämistoimista. Annika Saarikko kommentoi asiaa mm.Helsingin Sanomissa 11.1.2018 "Kuormitusta halutaan purkaa tiimityöllä: Saarikon mukaan henkilöstömitoitukset eivät automaattisesti ratkaise lastensuojelun ongelmia." Artikkelissa haastatellaan myös Kananojaa. Yksi ratkaisunäkymä artikkelissa oli tiimityö.
Facebook-keskusteluissa tarjosin tähän näkökulmaa, jossa tiimi on asiakkaan tiimi, eli jokaisella lapsella on hänen tarpeidensa mukainen tiimi, jossa on ne toimijat, jotka hänen asiassaan tarvitaan. Lastensuojelun asiakkaan tiimi vaatii myös työjaot ja vastuun jaot, ja vastuusosiaalityöntekijä tietenkin vastaisi asiakkaan prosessista -toimisi siinä kapellimestarina. Kyse on nimenomaan asiakaskohtaisesta lapselle räätälöidystä tiimistä, jossa lapsi on päähenkilö. Ja tiimi huolehtii mm.siitä, että jokaisella lapsella on oma aikuinen luottohenkilö (sen ei tarvitse olla sosiaalityöntekijä).
Tämä ei sulje pois tarvetta esim. koulun, terveyden- ja sosiaalihuollon ja vaikkapa nuorisotoimen monitoimijaisista tiimeistä, jotka esimerkiksi vastaisivat samoin sovitun lapsi/nuorisoryhmän ja heidän perheidensa tarpeiden mukaisesta tuesta ja palveluista. Tällaisessa tiimissä konsultoidaan tarvittavia erityisosaajia, kuten vaikka lastensuojelua. Ja näissäkin asiakkaat itse ovat keskiössä ja mukana sovittavalla tavalla. Laajasta usein tehottamasta verkostotyöstä on fiksua siirtyä fokusoituun tiimimäiseen työskentelyyn.
Hyvä kun STM käynnisti tämän selvitystyön - olen em.AATOS-artikkelissa kovasti peräänkuuluttamassa vahvempaa valtion panosta kansallisesti lastensuojelun laadusta ja toimivuudesta. Lue lisää Kananojan toimeksiannosta tästä. 10.1.2018
Lue lisää HS Saarikon ja Kananojan haastattelusta 11.1.2018.
Tässä myös Maria Kaisa Aulan artikkeliin linkki.
--------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti