Sunnuntaisuomalainen ja lastensuojelu

Vastasin Sunnuntaisuomalaisen toimittajan kysymyksiin 9.9.2012
- ko.lehteen vastauksista pääsi juttuluonnoksen mukaan luonnollisesti murto-osa ja nekin omalla toimittajan sävyllä kirjoitettuna.


Miltä keskustelu tuntuu nyt? Olisiko jotain pitänyt tehdä jo aikaisemmin lastensuojelussa?

Tuntuu hyvin turhauttavalta, sillä lastensuojelun tilanne ja kehittämistarpeet ovat olleet hyvin tiedossa jo vuosia. Lastensuojelun toimintaa linjaamaan tarkoitettua kansallista asiakirjaa on valmisteltu nyt noin seitsemän vuoden ajan. Vihdoin laatusuositus saatiin lausuntokierrokselle syksyllä 2010, mutta asia ei ole sen jälkeen taaskaan edennyt ministeriössä. Ministeriön pöydälle ovat jääneet useat oppaat eri ammattilaisille, joita valmisteltiin heti lain 2008 voimaantullessa.

Kehittämistoimia tarvitaan sekä kansallisella tasolla että kunnissa. Kunta viimekädessä vastaa kokonaan siitä millaisin edellytyksin lastensuojelu voi toimia: onko työntekijöitä ja palveluja tarpeeksi ihmisten tarpeiden mukaan.

Valtion tulee tukea ja ohjata lastensuojelua ja myös varmistaa, että alalle koulutetaan tarpeeksi työntekijöitä. Valtio myös valvoo kuntien toimintaa. Ihmisillä on oikeus saada lastensuojelupalveluja riippumatta siitä missä kunnassa asuvat. Kuntaliitossa 2010 tekemäni kyselyraportin mukaan kunnissa on tapahtunut paljonkin kehitystä sekä ehkäisevässä lastensuojelussa että lapsi- ja perhekohtaisessa ns. viimesijaisessa lastensuojelussa.

Toivoisitteko, että jo tehtyjä parannusehdotuksia otetaan nyt huomioon ja sovelletaan käytäntöön?

Pyörää ei työryhmän kannata keksiä alusta pitäen uudelleen. Laadittu laatusuositus-luonnos sisältää linjauksia sekä kuntapäättäjien että johtajien toiminnalle, mutta keskiössä on lastensuojelun asiakastyön hyvät toimintakäytännöt. Suositusten taustalla on alan tutkimustieto. Myös Kuntaliitossa tekemäni kyselyraportti päätyi yhdessä laajan yhteistyöryhmän kanssa johtopäätöksiin ja suosituksiin. Ne ovat edelleen ajankohtaisia.

Mitkä ovat suurimmat aukot lastensuojelussa?

 Suurin ongelma on asiakkaiden suuri määrä ja riittämätön henkilöstö, ja osaamisen puutteet.

 Lapsilähtöinen ja perhekeskeinen työskentelyote kaipaa edelleen vahvistamista, niin että lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä osallisuus heitä koskevissa asioissa oikeasti toteutuu. Läheisneuvonpito-toimintatapana tuo tueksi myös kaikki lapsen lähellä olevat voimavarat.

 Avohuollon tukitoimien saatavuus on myös ongelma: perheen tulee saada tukea riittävän intensiivisesti ja pitkäaikaisesti niin ettei lapsen huostaanottamiseen ole tarvetta.

 Silloin kun perheen tilanne ei tuesta huolimatta parane, lapsen tulee päästä turvalliseen hänen tarpeidensa mukaiseen sijaishuoltoon. Myös lapsen huollonsiirto tai adoptiomahdollisuus tulee selvittää. Ensisijaista on selvittää lapsen läheisten mahdollisuudet lapsen huoltoon. Useimmiten lapsi ja nuori tarvitsee vahvaa hoivaa ja hoitoa, ja ongelmana on mm. hoidon saanti psyykkisiin ongelmiin. Nyt psyykkisesti sairaat lapset jonottavat hoitoa lastenkodeissa ja sijaisperheissä.

Ja tietenkin olisi kaikkein fiksuinta, jos erilaista ehkäisevää tukea ja palveluja lapsiperheille olisi saatavana, niin ettei lastensuojelua tarvittaisi lainkaan. Kotipalvelu, perhetyö, tukihenkilö, tukiperhe, vertaisryhmät ja monet muuta tuen muodot olisi oltava jokaisen lapsen ja perheen ulottuvilla joka kunnassa.

Aika usein lastensuojelulapsen taustalla on myös riittämätön tuki koulunkäyntiin ja moni hyötyisi kouluavustajasta.

Mitkä ovat tärkeimmät asiat, jota pitäisi tehdä/muuttaa lastensuojelussa?

1. Työntekijöillä tulee olla erityisosaamista lastensuojeluun. Erityisosaamista tulee edellyttää riippumatta nykyisestä työvoimapulasta ja suuresta vaihtuvuudesta – tosin sillekin pitää akuutisti tehdä jotain.

 lapsen asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä tulee olla ammattikoulutuksen lisäksi erityisosaaminen juuri lastensuojelutehtäviin, kuten lapsen kehityspsykologia, lainsäädäntö, vuorovaikutus ja kohtaaminen, tukimenetelmät. Erityisosaamisen hankkimiseksi tarvitaan valtakunnallinen koulutusmalli, esim. perheneuvolan työntekijöiltä edellytetään vuoden erikoistuminen jossakin sovitussa yksikössä.

 muutaman vuoden työkokemus lastensuojelusta tarvitaan myös, suoraan koulun penkiltä ei ole osaamista vastuusosiaalityöntekijän tehtävään.


2. Työntekijöiden asiakasmäärät sellaisiksi, että työntekijä pystyy käyttämään aikaa jokaisen lapsen ja perheen elämäntilanteen vaatimalla tavalla. Suomessa lastensuojelun työntekijällä on kaksin-kolminkertainen määrä asiakkaita verrattuna esim. muihin pohjoismaihin.


3. Työntekijöiden saatavuus ja pysyvyys

 työvoimapulaa helpottaisi kummasti jo se, että sosiaalityöntekijöiksi olisivat kelpoisia myös sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet (sosionomi YLEMPI AMK). Heillä on suoritettuna jo alan AMK-tason alempi korkeakoulututkinto sekä vähintään kolmen vuoden työkokemus, ja tämän päälle heillä on lisäksi ylemmän korkeakoulututkinnon sosiaalialan opintomäärä ammattikorkeakoulusta. Näin heillä on varmasti osaamista sosiaalityön tehtäviin ihan siinä missä tiedekorkeakoulusta valmistuneella.

 työolot, erityisesti asiakasmäärät, ja palkkaus vastaamaan vaativaa työn tasoa. Nykyinen tilanne, jossa henkilöstö on epäpätevää ja vaihtuu koko ajan, tulee kunnille kalliiksi. Pienemmillä kokonaiskustannuksilla kunnat selviäisivät, vaikka maksaisivat työntekijöille reilusti nykyistä enemmän palkkaa ja lisäisivät työntekijämäärää. Työn laatu ja tulokset paranevat kun osaavat työntekijät pysyvät nykyistä pidempään työssään. Työ olisi perheiden kanssa pitkäjänteistä, ja myös lastensuojelutyön kehittämiseen syntyisi näkemystä.


4. Lasten ja perheiden tarpeiden mukaisten palvelujen saatavuus

 jokaisen lapsen ja perheen tarpeisiin tulee olla saatavana sellaista tukea ja apua, jota he tarvitsevat – ei sitä, mitä kunnassa sattuu olemaan tarjolla. Avohuollon erilaisia tukipalveluja on kehitetty, mutta ei riittävästi. Perheiden ja lapsen ja nuoren kotiin tarvitaan apua.


Uskotteko, että työryhmä saa nyt jotain konkreettisia ja toimivia, perheiden ja lasten arkea helpottavia asioita päätettyä?

Luulenpa, että heidän on jotain saatava aikaan, muutoin tältä touhulta menee uskottavuus kokonaan.

Työryhmän työ tullaan varmaan rajaamaan, sillä kaikkea yksittäinen työryhmä ei kykene tekemään. Toivon, että työryhmään nimetään käytännön laaja-alaisia asiakastyön osaajia ja kehittäjiä sekä tutkijoita, jotka oikeasti tuntevat toimintakäytännöt ja niiden kehittämistarpeen. Tosin käytännöt ja niiden laatutaso vaihtelevat kovasti kunnittain, mikä onkin yksi heikko lenkki lastensuojelussa.

Itse vaiheistaisin työryhmän työsuunnitelmaa:

 ensin selvittäisin perusteellisesti 8.vuotiaan työtön tapauksen ja lastensuojelun sekä muidenkin toiminnan siinä, ja mitä tämän pohjalta on opittavissa ja tehtävissä johtopäätökset sekä kehittämisehdotukset. Ne tulisi myös toimeenpanna velvoittavina.

 toisessa vaiheessa pitäisi lopulta saada valmiiksi lastensuojelua ohjaava asetuksella velvoittavaksi tehty laatusuositus

 kolmanneksi tarvitaan konkreettinen lastensuojelun kehittämis- ja toimintaohjelma, joka tulisi käynnistää STM:n toimesta pikimmiten. Sen tehtävänä on toimeenpanna laatusuosituksen tavoitteet. Ei riitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmassa käynnistyy erityinen Lapset-osahanke, sillä lapsi- ja perhekohtainen ns. viimesijainen lastensuojelu ei ole sen keskiössä. Samanaikaisesti toki tarvitaan työtä ehkäisevän lastensuojelun kehittämiseksi, mutta sen lisäksi myös varsinaista lastensuojelua on kehitettävä.

Klikkaa tästä myös Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen 10.9.2012 Lastensuojelun ydin on hädässä oleva lapsi.