Turhat lastensuojeluilmoitukset ja ilmoitukset, joihin pitää reagoida välittömästi

Totesin Kananojan työryhmän kuulemistilaisuudessa (29.10.), että meillä on kaksi ääripäätä lastensuojeluilmoituksissa: niitä viranomaistahoja, jotka tekevät lastensuojeluilmoituksen rutiinisti lähes kaikista lapsiin liittyvistä työtilanteistaan vähän niin kuin varmuuden vuoksi ja on niitä lapsen peruspalvelujen tahoja, jotka eivät tee ilmoitusta edes silloin kun on jo paljon havaintoja lapsen tilanteesta ja on aitoa huolta lapsen kehityksestä ja terveydestä (tilastojen mukaan mm. päivähoito ja neuvola). Useimmiten yksityishenkilöiden ilmoitukset, kuten naapureiden ja läheisten, tehdään kun huoli lapsesta on jo suuri. Puolisoiden erokriiseissä tehdään myös aiheettomia ilmoituksia toisesta osapuolesta.  

Rutiinisti tehtävät ilmoitukset työllistävät usein turhaan lastensuojelua, sillä jokainen ilmoitus on tarkistettava. Ilmoituksen tarkistamisen ensimmäinen vaihe on ottaa kantaa, onko ilmoituksen perusteella ryhdyttävä välittömästi selvittämään lapsen tilanne. Ilmoituksen tietojen perusteella on pääteltävissä, että lapsi on vakavassa vaarassa ja tarkistaminen on tehtävä heti.

Suuressa työmäärässä voi jäädä huomioimatta saapunut ilmoitus esimerkiksi lapsen naapurilta, tai samasta lapsesta useampikin, tai ilmoituksen tarkistamiseen voi kulua lapsen terveyden kannalta kohtalokas aika. Äskettäin uutisoitiin oikeuden päätös, jossa lapsen isän avopuoliso (lapsen äitipuoli), ja jo aiemmin tuomion saanut lapsen isä saivat pitkät vankeustuomiot. He olivat kiduttaneet ja pahoinpidelleet erittäin raa-asti ja pitkään isän 5-vuotiasta lasta. Lapsesta tehtyjä lastensuojeluilmoituksia, mm. naapurilta, ei tarkistettu välittömästi. Ja kun kotiin sitten myöhemmin (päivien kuluttua) mentiin, lapsi vietiin samantien sairaalaan. Itse muistan omasta sosiaalipäivystystyöstäni mm. kotihälytyksen, jossa otimme kolmannen kerran kiireellisesti huostaan 6-vuotiaan tytön, jota mielisairasäiti oli pitkään kaltoinkohdellut mm. silitysraudalla polttaen. Ilmoitus tuli naapureilta. Paikalle menimme lääkärin ja poliisin kanssa heti.

Lastensuojelulain yksi tarkoitus oli se, että lapsi ja perhe saisi tukea mahdollisimman varhain, ja siksi mm. ilmoitusvelvollisten tahojen määrää lisättiin. Lain tavoite on hyvä. Käytäntö on nyt viimeistään osoittanut, että lastensuojeluilmoitusten toimintamallit eivät toimi, ja yhteistä koulutusta lastensuojelun ja muiden ilmoitusvelvollisten kesken tarvitaan. Jostakin syystä ministeriön pöydälle jäivät myös aikoinaan laaditut valtakunnalliset opas-asiakirjat, joilla lastensuojelulain toimeenpanoa olisi eri ammattilaisille opastettu.

Ehdotin Kananojan työryhmälle, että varataan valtion budjettiin resurssi ohjatusti järjestetyn täydennyskoulutusohjelman toteuttamiseksi, jolla koulutetaan eri alojen ammattilaiset em. ilmoitus-, yhteistyö- ja tähän liittyviin toimintakäytöntöihin. Koulutus olisi kaikille ilmoitusvelvollisilla tahoilla työskenteleville pakollinen, ja josta saadaan ”suorituspassi” (vrt. Hygienia-passin suorittamisvelvollisuus). Jos ”soppatykistä hernekeittoa jakavalta vaaditaan hygieniapassin suoritus”, niin miksi lastensuojeluilmoitusvelvollisilta ei vaadita lastensuojeluilmoitus-osaamista.
 

Käytäntöjen kehittämisen ja koulutuksen lisäksi tarvitaan lisää henkilöstöä lastensuojeluun. Kirjoitin jo  1990-luvun lopussa Kuntalehteen, että lastensuojelutyö on kunnissa kriisissä. Nyt on vuosi 2012.

Lue myös Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla 15.12.2012 julkaistu Satu Vasantolan artikkeli ”Teistä on tehty lastensuojeluilmoitus”. Tosi hyvä juttu ja on hienoa, että lastensuojelusta kirjoitetaan ja keskustellaan ihan asiaa.   

Lue tästä myös aiempi blogini, jossa julkaisinkuulemistilaisuudessa pitämäni esityksen, jossa tarkastelin myös. ilmoituskäytäntöjä.