Puitekilpailuttaminen aikaansaa tehottomuutta ja lisää kustannuksia lastensuojelussa

Tämä artikkeli julkaistiin lyhennettynä Kuntalehden printtilehdessä 6.2.2014 ja kokonaisuudessaan Kuntalehden verkkosivuilla.

Arvioimme yhteistyössä Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön johtaja Tuija Åstedtin kanssa erityisesti lastensuojelun sijaishuollon kilpailutusta. Tässä juttumme kokonaisuudessaan:

Kunnat eivät osaa kilpailuttaa vaativan tason asiakaspalveluja, toisin kuin Mika Pohjonen (Kuntalehti 1/2014) väittää. Asiakas on pelinappulana, jossa pahimmillaan asiakkaan koti vaihtuu aina sen mukaan, kuka kilpailun milloinkin voittaa. Tämä on perusoikeuksien vastaista. Tai parhaimmat pisteet saaneen yrittäjän palveluja ei käytetä puitesopimuksesta huolimatta lainkaan. 

Julkiseen talouteen kohdistuu ankaria paineita. Usein ratkaisuksi tarjotaan palveluiden yksityistämistä, jolla halutaan tehostaa toimintaa. Julkisorganisaatiot ostavat yksityisiä palveluita kilpailuttamalla useimmiten puitesopimuskilpailutuksena. Tämän tuloksena syntyy sisämarkkina, jonka piirissä kunta ostaa ja tuottajat myyvät. Kunta ei sitoudu ostamaan mitään puitesopimuksen piirin hyväksytyltä palveluntuottajalta, vaikka tuottaja olisi saanut kilpailutuksen parhaimmat hinta- ja laatupisteet. Ostajaa sitoo vain kilpailutuksessa sovittu hinta, mikäli palvelua päätetään ostaa puitesopimuksen puitteissa. Palveluntuottaja joutuu tilauksia odottaessakin pitämään henkilöstön palkkalistoilla ja kiinteistön toimintakunnossa.

Lastensuojelun sijaishuollon palveluissa laki antaa minimiehdot: yhtä lasta kohden tarvitaan vähintään yksi työntekijä, ja asuinyksikköä kohden vähintään kuusi työntekijää, vaikka hoitopaikkoja on tätä vähemmän. Minimiehtojen sijaan tilaaja voi edellyttää, että henkilökuntaa on 1,3 tai enemmän suhteessa yhteen lapseen. Myös henkilöstön kelpoisuus- ja osaamisvaatimukset voivat ylittää minimiehdot, esimerkiksi vähintään puolella henkilökunnasta edellytetään olevan korkeakoulutasoinen koulutus.

Velvoitteilla tähdätään hyvään: halutaan turvata lapsen arki riittävällä aikuisten määrällä ja heidän osaamisellaan.  Edes voitto tällaisessa kilpailutuksessa ei tuo takeita siitä, että lopulta ostetaan palvelua. Palveluntuottajan keino selviytyä voi olla se, että myytävän palvelun hintaan lisätään tyhjien hoitopaikkojen riskin osuus. Mitä suurempi tämä riski on, sitä enemmän palvelun ostaja tulee maksaneeksi oletetuista tyhjistä paikoista jokaisessa ostamassaan hoitopäivässä. Siten sen sijaan, että puitesopimuskilpailutuksilla saataisiin hintoja laskemaan, palvelujen hinnat ovatkin usein nousseet kustannusindeksejä enemmän.

Eurojakin merkittävämpiä ovat inhimilliset kustannukset, joita puitesopimuskilpailuttaminen pahimmillaan tuottaa. Lastensuojelupalveluissa kiinteiden kustannusten osuus on suuri eikä se jousta kysynnän mukaan. Jos käyttöaste on alhainen, syntyy tappiota vauhdilla. Hyvin lyhyessä ajassa voidaan ajautua tilanteeseen, jossa laadukaskin palvelu on ajettava alas. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä lastensuojelulla perimmiltään tavoitellaan. Lapsen elämässä turvallisen arjen jatkuvuus ja ihmissuhteiden pysyvyys kasvuolosuhteita vakauttamalla on sijaishuollon onnistumisen keskeinen kriittinen menestystekijä.

Tämän laatuvaatimuksen pitäisi koskea myös palvelun hankkijaa. Sijaishuollossa on kyse lapsen tarvitsemasta kodista tai pitkäkestoisesta kuntoutuksesta, eikä koti voi vaihtua sen mukaan kuka kulloinkin tarjousmenettelyssä ja sen jälkeisillä markkinoilla pärjää. Pahimmillaan puitekilpailutus tarjoilee lapselle sitä, mitä hän kaikkein vähiten tarvitsee. Ostosopimuksissa pitäisi sitoutua molemmin puolin yhteistyöhön ja jonkinlaiseen vähimmäistilausmäärään ja ajallisesti pitkäkestoisempaan kumppanuuteen.

Hankintamenettelyjen kehittäminen

Hankintalainsäädäntö mahdollistaa kuitenkin jo nyt monia kilpailuttamisen tapoja, jolla voitaisiin välttää kielteiset vaikutukset ja uudistettavana olevat EU-direktiivit tulevat kasvattamaan näitä mahdollisuuksia.

Hyvä malli lastensuojeluunkin olisi ns. strateginen kumppanuus, joka tarkoittaa pitkäkestoista kunnan ja palveluntuottajien kumppanuutta, jossa osapuolilla on yhteistyön kohteena olevassa, osapuolille strategisesti tärkeässä toiminnassa yhteiset tavoitteet. Osapuolet sitoutuvat jatkuvaan koko palvelun tuottamisen elinkaaren aikaiseen parantamiseen ja yhteiseen oppimiseen. Kumppanuus perustuu luottamukseen ja lisää osapuolien yhteistä tietopääomaa ja tuo kaikille kumppanuusosapuolille lisä-arvoa. Kumppanuudessa mahdollistuu myös yhteinen tuotekehittely.

Puitekilpailutusta parempi ratkaisu olisi myös esimerkiksi toimintatapa, jossa kunta ilmoittaa hankintailmoitusjärjestelmä Hilma:ssa osallistumispyynnön. Halukkuudestaan ilmoittaneiden joukosta valitaan neuvotteluprosessiin tuottajat, joiden kanssa hankittavaa palvelua kehitellään vuoropuhelussa. Tämän pohjalta olisi vuorossa tarjouspyyntöprosessi.

Vaihtoehto voisi olla myös Ruotsin mallin mukainen, jossa kaikki, jotka täyttävät asetetut laatukriteerit pääsevät palvelun toimittajarekisteriin ja kaikille, jotka tuottavat samankaltaista palvelua, on hinta sama.

Todellinen vaihtoehto lastensuojelupalveluissa on myös suorahankinta, joka on hankintalainkin mukaan perusteltu, kun asiakkaan osalta palvelu tulee räätälöidä kunkin lapsen ja perheen tarpeiden mukaan.

Markkinoiden toimivuutta ja kehittymistä edesauttaisi myös se, että kunnat lisäisivät markkinavuoropuhelua palvelun tuottajien kanssa eivätkä piiloutuisi neutraliteettivaatimusten taakse. Nykyisin palvelun tuottajat joutuvat liian usein arvailemaan, mitä on odotettavissa. 

Palvelutuotanto-ohjelmilla pitkäjänteisyyttä palvelujen hankintaan

Kaikkien etu olisi se, että julkisten organisaatioiden palveluiden ostotarpeet olisivat hyvin ennakoitavissa kunnan palvelutuotanto-ohjelman pohjalta. Siinä kunta linjaa, miten tarvittavat palvelut halutaan tuottaa: mitkä palvelut ja missä määrin kunta tuottaa itse, mitä palveluja tuotetaan yhteistyössä toisten kuntien kanssa ja mitä hankintaan ns. markkinoilta. Palvelustrategiset päätökset ohjaavat vahvasti markkinoita, sillä kunnat ovat lastensuojelupalvelujen lähes ainoa ostaja. Lastensuojelulasten tarvitsemaa pysyvyyttä on vaikeaa tuottaa, jos koko järjestelmä toimi lyhytjänteisesti.

Sirkka Rousu, yliopettaja, Metropolia ja Tuija Åstedt, lapsi- ja perhetyön johtaja, Helsingin Diakonissalaitos 

Tästä linkki Kuntalehden verkkosivuille. 

Avoin adoptio ja pitkäaikaisessa sijaishuollossa oleva lapsi

Avoin adoptio tarkoittaa sitä, että adotoitu lapsi pitää yhteyttä omiin syntymävanhempiinsa. Tällainen adoptiojärjestely mahdollistaa myös pitkäaikaisessa sijaishuollossa olevalle lapselle pysyvät kasvuolosuhteet ja hänestä huolta pitävät aikuiset.

Pelastakaa Lapset on kuvannut tähän astisia kokemuksia hyviksi niin lapsen kuin hänen syntymävanhempiensa näkökulmasta. Tällainen adoptiojärjestely on lapsen edun mukainen.
Olin tekemässä aloitetta avoimen adoption mukaan ottamisesta adotiolakiin (lapsiasianeuvottelukunnan lastensuojelujaoston esitys).

Lue lisää Helsingin Sanomien jutusta.  

Lue lisää Pelastakaa lapset sivuilta hankkeesta.

Lue lisää Lapsiasiavaltuutetun sivuilta.

Lastensuojelun laatu ja sen valvonta

Olen kirjoittanut tässä blogissa paljon lastensuojelun laadusta ja valvonnasta - en toista niitä nyt tässä (löytyvät avainsanojen kautta blogini arkistoista).

Sanon kokoavasti sen, että lastensuojelun laadun kehittämisessä on paljon tehtävää, kuten osaamisessa, asiakkaan kohtaamisessa ja kuuntelemisessa, yhteistoimintamuodoissa eri toimijoiden kanssa, lapsen ja perheen tarvitsemissa palveluissa jne.  Ja keskeisintä olisi tietenkin parantaa lasten ja perheiden hyvinvoinnin edellytyksiä niin, ettei lastensuojelun tarvetta edes syntyisi, ja tämä on meidän kaikkien ja koko yhteiskunnan tehtävä.

Lastensuojelun nykytila on oikein hyvin kaikkien tiedossa. Valtion ratkaisuja kehittämistoimiksi odotetaan edelleen. Toimiva lastensuojelu -työryhmän ehdotukset on jätetty kesäkuussa 2013. Valtion tason toiminnan parantaminen ja kehittämistoimien käynnistäminen ei tietenkään riitä, vaan kuntien ja alalla toimivien palveluntuottajien pitää jatkaa lastensuojelun ja lapsiperheiden palvelujen parantamista.

Valvontalainsäädäntöä rukattiin juuri pari vuotta sitten, kun sosiaalipalvelujen valvontalaki uudistettiin. Tosin siinä ei parannettu valvonnan hajautettua järjestelmää, meiltähän puuttuu kokonaan esim. riippumaton ulkopuolinen valvontajärjestelmä.

Uudistetun valvontalain myötä Valvira on tehnyt loistavaa työtä pienin resurssein. Valvira on laatinut kunnille erityisesti lastensuojeluun liittyviä valvonnan ohjeita sekä antanut omavalvontaa koskevan ohjeistuksen, ne ovat eräänlaisia lastensuojelun laatukäsikirjan ohjeistuksia. Käytännön valvontatyöhän tehdään AVI:en ja kuntien toimesta. Tässä yhteistyössäkin olisi edelleen kehitettävää.

Valvonnan parantaminen vaatisi kuitenkin myös sen henkilöstön, joka valvontaa toteuttaa, heidän osaamisensa parantamista sekä valvontaprosessien kehittämistä, erityisesti kunnissa ja kuntayhtymissä. Tätä työtä tein aikoinaan Kuntaliiton töissäni.

Täytyypä keskustella Metropoliassa, miten voisimme osaltamme ryhtyä tarjoamaan täydennyskoulutusta työpaikoille valvontaosaamisen ja valvontaprosessien parantamiseksi.

Ylen sivuilla ja ohjelmissa käydystä lastensuojelun keskustelusta tekee johtopäätöksiä toimittaja tässä jutussa - klikkaa tästä.

Mun perhe-dokumenttien TV-esitykset alkavat 18.1.2014

Olen ollut valmistelemassa Mun perhe -dokumenttielokuvien hanketta.
Elokuvien TV-esitykset alkavat la 18.1.2014 klo 19 AVA-kanavalla.

Mun perhe -elokuvilla on yhteinen teema; perhe, joka koetaan lasten näkökulmasta.  Lasten silmin nähtynä maailma on täynnä mahdollisuuksia ja positiivisuutta, vaikka vanhempia arki saattaakin huolettaa. Lapset kertovat elämästään sijaisperheessä, maahanmuuttajaperheessä, yhteishuoltajuusperheessä, perheessä jossa on vähän rahaa ja perheessä, jossa on kehitysvammainen lapsi. Tällaisissa perheissä kasvaa ja elää nykyään noin 65 prosenttia suomalaisista lapsista.

Elokuvien tv-oikeudet on hankkinut MTV Oy. Tämä on MTV:ltä hieno satsaus laadukkaaseen kotimaiseen dokumenttielokuvatuotantoon, ja lisää erityisesti MTV:n lapsille ja koko perheelle suunnattua kotimaista ohjelmistoa. Elokuvat esitetään AVA –kanavalla.

Ensimmäisenä esitetään Anna Korhosen ohjaama riemastuttava HYVÄ VELI, joka saa ensi-esityksen lauantaina 18.1. klo 19. Ville (7) ja isoveli Veeti (12) jakavat saman huoneen, ja Villen mukaan nahistelevat kaikesta. 

AVAlla vietetään viisi viikkoa Mun perheen juhlaa. Joka lauantai 18.1. alkaen esitetään uusi Mun perhe –elokuva. Viimeisenä esitetään Hanna Maylettin ohjaama MUN PUU lauantaina 15.2.  Siinä kuvataan lasten arkea sijaisperheessa.

Elokuvat uusitaan viikon ajan AVAlla, ja ne ovat katsottavissa myös Katsomo –verkkopalvelussa ensi-esityksen jälkeen. 

Mun perhe on verkossa ja facebookissa

Mun perhe-elokuvan kotisivut, jossa mm. elokuvien trailerit, ohjaajien esittelut, päähenkilöiden esittelyt, ja kuvia 
Hankkeen asiantuntija-aineistoa ja haastattelut löytyy Emma & Elias -sivustolta  TV-esitysten rytmissä.  

----------- 
ps. olen pahoillani, että en ole ehtinyt päivittää blogiani, vapaa-aika on huvennut omakotitalon tyhjentämiseen, uuden rakentamiseen, valtuutetun työhön, Mun perhe-hankkeeseen ja myös muuta yhteiskunnallista toimintaa tulee harjoitettua. Ja yliopettajan työkin on myös melkoista urakkatyötä. Mutta iloisin mielin ja hyvissä voimin eletään.  


  

Pientä ja suurta sosiaalipolitiikkaa ihmisille

Tämä kolumni on julkaistu 19.12.2013 Ahjo-lehdessä

 

Olen istunut muuttolaatikoiden keskellä ja inventoinut elettyä arkea. Jo aikuistuneiden lasten vauva-ajasta alkaen on kertynyt paljon pieniä tavaroita. Yksi sellainen oli isoveljen puukäsitöissä tekemä ulko-oven avaimen apulaite ekaluokkaa käyvälle pikkusiskolle. Leirillä saadut ansioviirit kertoivat lasten yhteisöjen huippuhetkistä ja voimavaroista. Näistä ei voi luopua.

Siltoja rakentava yhteisöllisyys yhdistää Helsingin Sanomien Matti Kalliokosken mukaan ihmisiä ideologisista, uskonnollisista, etnisistä ja muista taustoista riippumatta. Se perustuu jaettuihin vuoropuhelun kokemuksiin ja yhdessä sovittuihin yhteisön toimintasääntöihin. Synnyttyään se on lähes poikkeuksetta positiivista laatua. Positiivisuus on mahdollisuuksien näkemistä, ratkaisukeskeisyyttä, tavoitteellisuutta ja toivoa. Se on kehityksen ja hyvinvoinnin perusta.

Muuttolaatikoiden keskellä oli hyvä tunnistaa, että elämässämme on ollut paljon siltoja rakentavia arjen yhteisöjä. Arvokkuutta kokenut tunnustaa arvokkuuden myös muissa, kuten Pekka Himanen esittää Kestävän kasvun mallissaan. Siinä päämääränä on arvokas elämä ihmisen, yhteiskunnan ja globaalin maailman yhteisöissä.

Dosentti Sakari Möttösen mukaan pieni sosiaalipolitiikka rakentuu ihmisten yhteisöissä. Se on keskeisesti kohtaamista ja kuulluksi tulemista, mutta myös kuntien lähipalvelujen saatavuutta ja oikeudenmukaisuuden kokemusta. Pieni politiikka on toimintaa. Se rakentaa perustan luottamukselle, että myös suuri politiikka kuuntelee ihmisten tarpeita. Suuri sosiaalipolitiikka on lainsäädäntöä, järjestelmiä ja rakenteita. Sen uskottavuus, legitimiteetti, on pienen politiikan varassa.

Viimeisten vuosien keskustelua on hallinnut suuri politiikka. Sitä on ruokittu kovin myös mediassa, jossa uutiskynnystä harvoin läpäisee pienen politiikan ilot ja onnistumiset. Kuten toimittaja Riikka Venäläinen kuvaa, tällaiset uutiset voisivat parantaa maailmaa vähentämällä pelkoa, voimattomuutta ja toivottomuutta.

Tarvitsemme suurta ja pientä sosiaalipolitiikkaa. Ratkaisevinta ei kuitenkaan hyvin tulosten aikaansaamisessa ole se, millainen sote-hallinto meillä on. Hyvät hallintorakenteet toki edistävät ja tukevat fiksujen käytännön ratkaisujen syntymistä. Näin on esimerkiksi Etelä- Karjalan sote-kuntayhtymässä. Johtaja Timo Salmisaari vakuuttaa, että mielenterveyshoito ja päihdepalvelut ovat parantuneet ja rahaa säästynyt. Ihmiset saavat apua silloin kun sitä tarvitsevat ja siellä missä ihmisten omat yhteisöt ovat.

Toiminnan tehokkuus on ymmärrystä ja dialogia asukkaiden kuntayhteisöjen pienen politiikan ja suuren politiikan sote-rakenteiden kesken. Pieni politiikka on paikallista ja aina erilaista. Siksi sote-rakenteiden tulee mukautua alueellisiin ja paikallisiin olosuhteisiin. Miten tämä viesti saadaan perille maan hallitukselle ja ministeriöille?

Sirkka Rousu, hyvinvointipolitiikan yliopettaja Metropolia ammattikorkeakoulusta
-----------------------------------------------------------

Päätin neljän vuoden kolumnisti-jaksoni Ahjo-lehdessä, joka on Metallityöväenliiton 150 000 jäsenen lehti. Olen kirjoittanut erilaisista hyvinvointiteemoista, perheväkivallasta, lasten hyvinvoinnista, parisuhteesta, työhyvinvoinnista, palvelujen saatavuudesta, sote-uudistuksesta ja monesta muusta.  

Tämänpäiväinen kolumniaihe sattui sopivasti samaan teemaan, sillä tänään julkaistiin sote-järjestämislakia valmistelleen työryhmän ehdotukset  - se suuri sosiaalipolitiikka.

Laitan tähän linkeiksi

- Huoltaja-säätiön Bruno Sarlin seminaariaineiston, josta mm. Möttösen Sakarin esitys löytyy.

- STM:n sote-järjestämislakityöryhmän esityksen

- Ahjo-lehden kolumnipalstalle     

Liputa Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. ja tervetuloa Kaikkien lasten ja perheiden Suomi-tapahtumaamme

Hei kaikille lukijoilleni. Arki ja työ ovat pitäneet minut taas hyvin työllistettyinä. Kun aikuiset lapseni ovat muuttaneet kotoa ja asun yksin isoa omakotitaloa, päätin talon myydä. Nyt pakkaan urakalla ja samalla rakennutan uutta omakotitaloa vanhimman poikani perheen naapuritontille - ihan vähän matkan päähän nykyisestä upeasta asuinpaikastani Nurmijärven kirkonkylällä.

Oppilaitoksessa lukukausi on kiihkeimmillään, ja samalla tehdään kevään opetusta. Palaankin bloggaamisen lastensuojelun teemojen äärelle hiukan myöhemmin paremmalla ajalla. Paljon on asioita, joista voi kirjoittaa.

Nyt kehotan kaikkia liputtamaan lapsen oikeuksien päivänä 20.11. Jokainen lipputanko liehumaan.
Lue lisää asiasta lapsiasiavaltuutetun sivuilla - tässä linkki liputustietoon. http://www.lapsiasia.fi/lapsille-oma-liputuspaiva

Jos olet Helsingissä, olet tervetullut juhlimaan kanssamme Kaikkien lasten ja perheiden Suomi-tilaisuuteemme Bio Rexiin 20.11. klo 13-17.30 - tässä linkki tapahtumaan.http://www.emmaelias.fi/ajankohtaista/kaikkien-lasten-ja-perheiden-suomi-tapahtumassa-paeaeosassa-on-perheiden-mo

Mun perhe -dokumenttielokuvan ennakkoesitys 20.11.2013 Bio Rex Helsinki

Tätä kutsua saa välittää eteenpäin!

Kutsumme teidät ja yhteistyötahonne mukaan Kaikkien lasten ja perheiden Suomi -tapahtumaan Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. 2013 klo 13-17.30 Helsingin Lasipalatsin Bio Rexiin (Mannerheimintie 22-24).

Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Saliin sopii 600 osallistujaa. Ei ennakkoilmoittautumista.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille lasten ja perheiden kanssa työskenteleville, järjestöissä toimiville sekä kouluikäisten lasten vanhemmille. Myös lapsi- ja perhepalvelujen ammattilaisia kouluttavat opettajat ja heidän opiskelijansa ovat tervetulleita.  

Tilaisuuden avaa klo 13 kansanedustajien paneelikeskustelu monimuotoisten perheiden yhteiskunnallisesta asemasta, johon myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua.  

Kahvitauon jälkeen klo 15.45 kuullaan mikä lasten mielestä on ”parasta mun perheessä”. Tapahtumassa julkistetaan MUN PERHE -dokumenttielokuvahanke yhteistyössä MTV3:n kanssa, ja nähdään ennakkoesityksenä yksi elokuva tammikuussa 2014 AVA -kanavalle tulossa olevista viidestä dokumenttielokuvasta. Elokuvat kuvaavat lapsen arkea erilaisissa perheissä, ja ne soveltuvat kaikkien lasten katsottaviksi. Elokuvatuotantoyhtiö Pystymetsä Oy, tuottaja Outi Rousu. 

Elokuvaesityksen jälkeen isyystutkija Jouko Huttunen puhuu lapsen oikeudesta olla oma itsensä erilaisissa perheissä.

Nähdään Helsingin Bio Rexissä!

Sirkka Rousu, Mun perhe-hankkeen yhteistyöverkoston koordinoija
 

Rousun arvioita Toimiva lastensuojelu ja Lastensuojelun laatusuositus 2013 ehdotuksista

Toimiva lastensuojelu ja lastensuojelun laatusuositus 2013

Sirkka Rousun arvioita ja ehdotuksia

Kanaojan työryhmä on laatinut laajan kokoelman perusteltuja kehittämisehdotuksia, joiden määrä ja kirjo jo sinänsä viestittää lastensuojelun tilasta:

-        työryhmä ei ole järjestänyt ehdotuksia minkäänlaisen prioriteetin, esimerkiksi kiireellisyysjärjestyksen mukaan, asiat jotka nykytilanteessa vaatisivat välittömiä kehittämistoimenpiteitä ja/tai sen mukaan mitkä ehdotukset saisivat nopeimmin aikaan tavoiteltuja vaikutuksia lastensuojelutyöhön, tai sen mukaan mitkä toimet edistävät uutta lastensuojelutyön toimintakulttuuria

-        Kananojan raportista puuttuu selkeä kannanotto ja visio siitä, millainen ns. uuden aikakauden lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelutyön toimintakulttuurin tulisi olla (viranomaislähtöisyyden, juridisoitumisen, organisaatiolähtöisyyden sijaan avoimeen yhteistyökulttuuriin perustuva, lapsi- ja perhelähtöisin palveluin ja toimintatavoin toimivaa jne…).

-        Lastensuojelun laatusuosituksen perusteella sellaista visio-hahmotelmaa on nähtävissä, mutta tarvittaisiin selkeästi ja lyhyesti tiivistetty visio, tahtotila jota kohti lähdetään etenemään: Esimerkiksi

o   mitkä ovat ne keskeisimmät muutokset, joita toimintakäytänteissä ja toimintaperiaatteissa tulisi tapahtua koko maassa kaikilla tasoilla ja kaikkien toimijoiden työssä.

o   millaisten yhteistyökäytäntöjen tulee ohjata toimintaa, miten lapsen ja perheen osallistuminen ja kuulluksi tulemista voidaan vahvistaa,

o   mitä lapsilähtöinen työskentelytapa merkitsee paitsi toimintakäytännöissä ja osaamisessa, mutta myös palvelurakenteissa ja palvelujen tarjonnassa,

o   miten lapsen ja perheen oikeus esimerkiksi läheisneuvonpitomenettelyyn tai vastaaviin lapsilähtöisiin ja läheiset mukaan kutsuviin osallistaviin yhteistyöprosesseihin varmistetaan laintasoisesti.

o   miten turvataan lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen. Lapsen oikeus pysyvään huostaanottoon pitää voida toteuttaa, mutta palvelurakenteissamme pitää monen muunkin asian muuttua (sijaishuoltoprosessi panee lapsen kiertämään eri sijaishuoltopaikoissa - näin ei pitäisi olla).

o   miten turvataan lapsen vanhempien ja koko perheen tukitoimet. Tässä vanhemmille/perheelle laadittava erityisen asiakassuunnitelma yhteistyössä esim. mielenterveys- tai päihdepalvelujen kanssa on tärkeää heti lastensuojelun asiakkuuden alusta alkaen ei vasta kun lapsen sijoitus jo uhkaa. Kriisityön tuki on aina järjestettävä perheelle.

-        Kehittämisehdotusten vaikutusten arvioinnit puuttuvat kokonaan: asiakas- ja yhteiskunnalliset vaikutukset sekä kustannusvaikutukset.

Pääosa Kananojan raportin ehdotuksista on kokonaisuudessaan perusteltuja ja kannatettavia.

Lisäisin yhden ehdotuksen:

Lapsella ja perheellä tulee olla lakisääteinen oikeus saada asiassaan toteutettavaksi läheisneuvonpito. Sellainen tulee järjestää missä vaiheessa tahansa prosessia, ei vasta kun vaihtoehtona on huostaanotto.

Muutamaan ehdotukseen kommentti:

Ehdotus 4. Kaikille lasten parissa työskenteleville tarkoitettu koulutus tulee toteuttaa yhtenäisen opetussisällön mukaisesti koko maassa. Maakunnissa tällainen eri toimijoille pakollinen täydennyskoulutus voitaisiin järjestää pakollisena täydennyskoulutuksena alueen ammattikorkeakoulun toimesta.

Nykytilanteen kuvauksessa vaietaan kokonaan, että sosiaalialan ylemmän korkeakoulututkinnon on voinut suorittaa ammattikorkeakoulussa jo 10 vuotta, mutta heidän osaamistaan ei lainkaan tunnisteta lastensuojelun työtehtävissä.

Ehdotus 14.

Lastensuojelun sosiaalityön erikoistumiskoulutus tulee olla mahdollinen sekä tiedekorkeakoulusta että ammattikorkeakoulusta valmistuville (saman 7.tason koulutus: sosiaalityön maisteri ja sosionomi Ylempi amk -tutkinnot). Täydennyskoulutus ja mahdollisuus erikoistua myös AMK-tutkinnon (6.taso) suorittaneille.

Ehdotus 21.

Jälkihuollon ikärajaksi ehdotettu 25 vuotta. Olisiko riittävää 23 vuoden ikäraja?

Luku 8.

Lastensuojelun kansallinen ohjaus ja johtaminen sekä tietoperustan luominen vaatii huomattavia henkilöstöresursseja ja määrärahaa.

Tarvitaan lastensuojelun kansallinen reformi ja etenemissuunnitelma

Näistä tulee tehdä selkeä Valtioneuvoston etenemissuunnitelma ja sen resursointi. Aikaperspektiiviksi tarvitaan noin 10-15 vuotta: kansallinen laaja lastensuojelun reformi ja sen käytännön toimeenpano rahoituksineen jokaisessa maakunnassa ja kunnissa alueellisten sosiaalialan osaamiskeskusten ja Aluehallintovirastojen AVI:en verkoston tukemana.

Laatusuositukset tulee saattaa eri toimijoita sitoviksi.

Sinänsä laatusuositusten sisältöön ei juuri kommentoitavaa, mutta niiden toimeenpano edellyttäisi RAKENTEITA. Samoin niiden seuranta ja edelleen kehittäminen - Ei laatu parane sillä, että laatusuositukset laatinut työryhmä kokoontuu jälkipalavereihin.

Nyt suosituspaperin lopussa s.19 esitetään, että suosituksen valmistellut työryhmä kokoontuu ja pyytävät mukaan…. Minusta asiassa tarvitaan selkeitä rakenteita ja tiedonkeruuta siitä, miten asiat ovat toteutuneet ja miten lastensuojelun laatu on kehittynyt.

 

Lastensuojelutyö onnistuu yhteistoiminnassa - resurssit eivät auta, ellei myös lastensuojelun toimintakulttuurissa tapahdu muutosta

Jotta toiminta muuttuisi tarvitaan yhteistä oppimista edistävät foorumit, ne tukevat toimintakulttuurin muutosta.

Uudessa toimintakulttuurissa on selkeät valtakunnalliset ja kunnalliset tukirakenteet sekä yhdessä tekemisen meininki. Lastensuojeluasioiden kehittämiseen ja toiminnan ohjaamiseen pitäisi perustaa moniammatillinen tiimi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) vastuuviranhaltijoista. Nyt yhteistyö on vähäistä, ja työntekijäresurssit aivan minimaaliset.

STM:n vähäinen kehittämisrahoitus tulisi kohdentaa lastensuojelun perustyössä todettujen ongelmien vähentämiseen lukuisiin hankkeisiin syydetyn rahoituksen sijaan. Esimerkiksi OKM jakaa tänä vuonna 80 miljoonaa euroa peruskoulujen oppilasryhmien pienentämiseen ja raha menee juuri siihen.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos koordinoi kaikille avoimia lastensuojelun oppimisverkostoja, jotka kokoontuvat vertaiskehittämisen tapaamisiin maakunnissa sekä aika ajoin valtakunnallisesti. Kokemusasiantuntijoiden mahdollisuudet osallistua tulee turvata kulukorvauksin ja asiantuntijapalkkioin. Tapaamisissa tieto jalostuu yhteisiksi lastensuojelun toimintaperiaatteiksi kokemusten, tutkitun tiedon ja omien oivallusten sekä hyviksi koettujen toimintakäytänteiden pohjalta. Vuosittain tulisi palkita lastensuojelun laatua parantava teko. - tällaiset rakenteet vahvistavat uudenlaista tekemisen toimintakulttuuria.

Lisäksi tarvitaan täydennyskoulutusta! Samoin oppilaitosten tulee antaa ammattiin opiskeleville vankka eettinen perusta ja laadukkaan lastensuojelutyön toimintamallit.

Tutkittua tietoa lastensuojelun vaikuttavuudesta

Sosiaalialan osaamiskeskukset ja lastensuojelun ammattilaisia kouluttavat tiede- ja ammattikorkeakoulut sekä tutkijat tulee tavata säännöllisesti. Lastensuojelun tutkimusverkostolla on oltava pysyvä rahoitus ja vakiintunut yhteistyörakenne. Asiakastutkimusta tarvitaan tiedontuottamiseksi lastensuojeluasiakkaiden tuen ja avun tarpeista, niiden taustoista ja toteutuneista tukimuodoista sekä asiakastyössä onnistumisesta. Asiakastietojärjestelmiin tallennetuista tiedoista on vihdoin saatava jatkuvaluonteista seurantatietoa asiakastyön kehittämiseen.

Henkilöstömäärä ja sen mitoitus asiakkaiden tarpeiden mukaan

Kun arvioidaan tarvittavaa henkilöstömäärää esimerkiksi lastensuojelun avohuollossa, hyvä lähestymistapa on asiakkaiden tarve ja heidän tarpeidensa mukaisen tuen toteuttamiseksi tarvittava työaika.

Myös toimintarakenteet vaikuttavat tarvittaviin resursseihin, millaista muuta henkilöstöä ja tukea on asiakkailla saatavilla. Samoin työn organisointi ja työnjaot, pari ja tiimityömallit vaikuttavat henkilöstötarpeeseen. Ajatteluna pitäisi olla, että jokaisella asiakkaalla on hänen tarpeidensa mukainen tiimi, jossa on useampia kohtaavaa lähityötä tekevää työntekijää. Sosiaalityöntekijäresurssi ei voi olla lastensuojelun ainoa resurssi.

Jos työviikon työtuntien määrä on 37 t 25 min, josta ajasta osa menee välttämättömään välilliseen työhön, ei yhdellä vastuutyöntekijällä kertakaikkiaan voi olla kuin 15-20 asiakaslasta tai perhettä. Ja kun tämän mukaan laskee, niin henkilöstöä tarvitaan huomattavasti nykyistä enemmän, mutta ei niiden kaikkien tarvitse olla yliopiston maisteri-sosiaalityöntekijöitä.

Kustannuksista

Maalaisjärjelläkin ajatellen oikealla intensiteetillä ja oikea-aikaisesti tehty paneutuva työ tulee sekä lyhyellä että pidemmällä aikajänteellä taloudellisesti edullisemmaksi kuin niukka ja viimesijainen auttaminen kun asiat on jo kovin ongelmallisia. Tämän myös tutkimukset vahvistavat (siltä osin kuin niitä tutkimuksia ylipäätään on olemassa).

Jos halutaan vähentää lastensuojelun kustannuksia niin maahan on saatava aikaan aikataulutettu lastensuojelun reformi, joka muuttaa toimintakäytäntöjä ja -kulttuuria.

Tämä reformi-investointi lastensuojelun kehittämiseen kannattaa toteuttaa valtion ja kuntien yhteispanostuksella.

 

Sirkka Rousu, sosiaalityöntekijä, HT, yliopettaja

Toimiva lastensuojelu -työryhmän raportti

Lastensuojelun laatusuositus -työehmän raportti
 

Pesäpuun Lähemmäs-hanke käsikirjoittaa uutta lastensuojelutyön toimintakulttuuria

Kirjoitin toukokuussa blogiini Uuden aikakauden lastensuojelutyön toimintakulttuurista. Uudenlaista toimintakulttuuria on käsikirjoitettu jo reilun kymmenen vuoden aikana erityisesti ja ansiokkaasti monissa kehityshankkeissa, joista haluan nostaa tässä esille nyt vain muutaman:

• Arnkilin Tomin, Tarja Heinon, ja heidän monien kollegoidensa ja käytännön lastensuojelutoimijoiden työ dialogisten menetelmien kehittämisessä on ollut uraa uurtavaa ja on viitoittanut uutta lastensuojelun toimintakulttuuria. Esimerkiksi läheisneuvonpito-menetelmä on murroksellinen työskentelytapa, se on lapsilähtöinen, perustuu avoimeen yhteistyöhön ja ottaa kaikki lapselle tärkeät tahot ja läheiset mukaan lapsen elämään. 
• Voikukkia -hanke, jota Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto (Kasper) toteuttaa koko maassa. Siinä ensimmäistä kertaa Suomessa on lähdetty kehittämään huostaanotettujen lasten vanhempien tukitoimia ja vertaistoimintaa. Aivan loistavaa työtä, ja tällaista olisi pitänyt olla jo vuosikymmeniä sitten.
• Juuri käynnistynyt Lähemmäs-hanke, joka on Pesäpuu ry:n toteuttama hanke. Ja Pesäpuuhan on aivan erinomainen lastensuojelun erityisosaamisen keskus, joka on tehnyt nyt 15 vuotta lastensuojelun toimintakulttuuria uudistavaa työtä. Ja ylpeänä tietenkin voin todeta, että olen saanut olla mukana perustamassa Pesäpuuta. Eikä ole tarvinnut pettyä. 

19.9.2013 oli Lähemmäs -hankkeen käynnistysseminaari. Bottan sali oli täynnä innostuneita ihmisiä: asiakkaita, läheisiä, lastensuojelun työntekijöitä, kehittäjiä, ministeriön väkeä.

Vihdoinkin on syntynyt lastensuojeluun hanke, joka nostaa lapselle ja perheelle tärkeät läheiset "virallisesti" mukaan lapsen ja perheen rinnalle. Seminaarin lopussa oli loistava paneeli, jossa huostaanotettu aikuistunut nuori, viiden huostaanotetun lapsenlapsen isovanhempi, porilainen sosiaalityöntekijä, sijaisperheen äiti ja lastensuojelun asiakkaiden asioissa työskentelevä psykologi puhuivat avoimesti ja rehellisesti tunteitakaan piilottelematta. Keskustelu oli hyvin innostava, energisoiva ja kertoi siitä, mikä lastensuojelussa on tärkeää. Keskustelu ei myöskään romantisoinut todellisuutta, sillä sinisilmäisesti ei läheisten rooliinkaan tietenkään voi suhtautua. Tämä kävi selkeästi ilmi. Hanke toimii eri puolilla Suomea käytännön asiakastyössä. Oli erinomaisia esityksiä siitä, mitä eri kunnissa aiotaan tehdä. Odotan mielenkiinnolla.

Omalta kohdaltani saatoin todeta, että olipa hyvin käytetty työpäivä (muut kiireet saivat odottaa). Tämä oli tärkeää olla kuulemassa. Saan olla mukana Lähemmäs-hankkeen ohjausryhmässä. Ja olemme olleet valmisteluyhteistyössä myös vielä minulla työn alla olevassa TK-hankkeessa, josta seminaarissa pidin lyhyen esityksenkin. Siinäkin on aihio, jonka tarkoitus on vahvistaa läheisten roolia lapsiperheiden ja lastensuojelun asiakkaiden palveluissa. Mutta siihen palaan sitten kun valmistelutyö on edennyt.

Tässä linkki Lähemmäs-hankkeen sivuille.

Tässä linkki aiempaan postaukseeni Uuden aikakauden lastensuojelusta.

Lapsen oikeus tavata hänen asioistaan vastaavaa työntekijää: hallituksen lakiesitys 29 § muutos

Lastensuojelulain 29 § on tarkoitus muuttaa alla olevasti

Lapsen tapaaminen

Lastensuojelua toteutettaessa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojelun työntekijän tulee tavata lapsi asiakassuunnitelmaan tarkemmin kirjattavalla tavalla riittävän usein henkilökohtaisesti. (muutos on tuo tummennettu kohta).

Pykälän täsmennyksellä halutaan selkeyttää nykytilannetta. Sosiaalityöntekijän tulee jatkossa siis kirjata lapsen asiakassuunnitelmaan, kuinka usein hän tai muu lapsen olosuhteita hyvin tunteva lastensuojelun työntekijä ja lapsi tapaavat henkilökohtaisesti.

Hallituksen esityksen perusteluissa viitataan vielä lausunnolla 30.9.2013 asti olevaan lastensuojelun laatusuositusluonnokseen, jossa suositellaan, että:

1. lastensuojelun sosiaalityöntekijän työajasta vähintään puolet tulee käyttää lasten ja perheiden kohtaamiseen
2. jokaisella asiakkaana olevalla lapsella tulee olla mahdollisuus saada aktiivisessa työskentelyvaiheessa vähintään kaksi tuntia kuukaudessa henkilökohtaista aikaa työntekijältään.

Lapsen oikeuden vahvistaminen on tietenkin lastensuojelussa aina tärkeää. Minun arvioni mukaan lapsella pitäisi olla oikeus tavata hänen asioistaan vastaavaa työntekijää siten kuin kukin lapsi kokee tarvitsevansa - kaksi tuntia kuukaudessa on aika vähän (tosin nykytilanteeseen nähden ruhtinaallinen).

Pykälän muutosvoima jää nähtäväksi, sillä esityksen taloudellisten vaikutusten arvioinnissa todetaan, että ”Uudistus tulisi toteuttaa pääosin nykyisten taloudellisten voimavarojen puitteissa”. Perusteluissa todetaan, että osassa kuntia työntekijämäärää on lisättävä.

 

Ehdotetulla lakimuutoksella ja siihen varatulla määrärahalla halutaan myös edistää sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen tehtävänjaon toteutumista kunnissa, sillä selvitysten mukaan erityisesti sosiaaliohjaajan koulutuksen saaneella henkilöllä on hyvää ammattitaitoa toimia sosiaalityöntekijän työparina lastensuojeluprosessin eri vaiheissa.

 

Hienoa kun sosionomi koulutuksen saaneiden osaaminen tunnustetaan ja sitä arvostetaan. 

Jos halutaan saada aikaan vaikuttavaa lastensuojelutyötä, tulisi yhdellä lapsen asioista vastaavalla työntekijällä olla asiakkaanaan samaan aikaan ehkäpä korkeintaan 15-20 lasta ja hänen perhettään, jotta lapsella ja hänen perheellään olisi oikeasti mahdollisuus saada tukea myös vastuutyöntekijältä ja työntekijällä mahdollisuus paneutua jokaisen lapsen ja perheen tilanteeseen. Viikkotyöaika on kuitenkin vain 37,5 tuntia.  

Laissa ei ole tarkemmin määritelty, missä laajuudessa tapaamisia ja lapsen kanssa käytäviä henkilökohtaisia keskusteluja on järjestettävä. Perusteluissa puhutaan tarpeesta aktiivisen työvaiheen aikaisiin tapaamisiin, joka lisäisi työntekijänmahdollisuuksia perehtyä lapsen tarpeiden ja hyvinvoinnin kartoittamiseen. Asiakassuunnitelmaa tarkistettaessa pitäisi arvioida, onko tapaamistiheys ollut riittävä.

Hallituksen esityksen tarkoituksena on edistää lastensuojelussa lapsikeskeistä työskentelytapaa, jossa vanhempien ja huoltajien kanssa työskentelyn ohella huomiota kiinnitetään nimenomaan lapsen näkökulmaan ja suoraan lapsen kanssa työskentelyyn.

·         Lapsen henkilökohtainen tapaaminen on toteutettava lapsen ehdoilla, edellyttäen, että lapsi itse tällaista henkilökohtaista tapaamista tai keskustelua haluaa tai siihen suostuu.

 

·         Lapsen tapaamisessa voi olla kyse lapsen mielipiteen tai käsityksen selvittämisestä, lapsen olosuhteiden arvioimisesta tai tietojen antamisesta lapselle häntä koskevista asioista.

Perusteluissa todetaan, että sosiaalityöntekijöillä ei liian suuren työtaakan vuoksi ole riittävästi aikaa tutustua lapseen ja luoda luottamuksellista suhdetta häneen. Velvoite lasten tapaamiseen sekä heidän mielipiteidensä selvittämiseen lain tarkoittamalla tavalla ei toteudu, mikä heikentää lastensuojelun laatua ja vaikuttavuutta.

Vaikka tämänkin pykälän muutoksen tarkoitus on hyvä ja tärkeä, olen kuitenkin sitä mieltä, ettei hallituksen kannattaisi jatkaa lastensuojelulain yksittäisten pykälien fiilauksella, vaan arvioida lain toimivuutta laajemmin ja valmistella eri toimijoiden kanssa yhteistyössä uudistamista edellyttävät lainkohdat. Vuoden 2008 lakia valmisteltaessa ei saanut puhua lapsen oikeudesta pysyviin kasvuolosuhteisiin esim. pysyvällä  huostaanotolla, sikiön suojelusta, vanhempien kuntoutumisesta ja siihen sitoutumisesta jne. Näistä pitäisi myös puhua. Lastensuojelunlain 2008 jälkeiset pykälämuutokset on valmisteltu virkamiestyönä ministeriössä.

Tässä linkki hallituksen esitykseen (STM-sivuille)